Kollektiivista, kanavoitua tulkintaa 27.2.2024

Pyydän energiapäivitystä, että missä nyt uiskennellaan kollektiivisesti?

 

”Kahlattavaa on, yksittäin ja yhdessä. Siksi voi tuntua kovaa väsymystä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Omat voimakkaat virtauksensa on parvessa kulkijoilla ja yksin tarpovillakin.

Yksilöillä on tosin selkeämpi määränpää, mielentila ja askeleetkin ovat siten vakaammat.

Parvessa kulkijoilla on enemmän kiistaa sekä luottamus elämään ja itseensä horjuu. Syyttäviä sormiakin on loogisesti enemmän.

 

Tämä jaottelu alkuun siksi, koska olisi äärettömän tärkeää nyt alkaa löytämään sitä omaa, ainutlaatuista ja aitoa voimaansa.

Tähän auttaa esimerkiksi ne suuret kysymykset, joita moni ei edes halua miettiä. Kuten esimerkkinä; Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Mikä on tämän kaiken tarkoitus?

Kyselyikä, sen aika olisi nyt, iästänne riippumatta. Miksi tämä, miksi tuo ja niin edelleen…

Lapset ovat ilahduttava esimerkki uteliaisuudesta, viattomuudesta ja etenkin aitoudesta.

 

Ihmiset ovat kadottaneet rentouden, luottamuksen ja itsenäisyyden sekä uskon siihen, mikä ennen oli kuin sisäinen tieto.

Eli energiat ovat hyvin repaleiset ja vanhat kaavat eivät enää mallinnu yhteen. Pyöreä palikka ei vaan mene kolmionmuotoisesta reiästä läpi…

 

On jokaisen aika vahvistua nyt itsensä kanssa, koska vain sitä kautta löytyy se eheys ja varmuus siihen yhteisölliseen, terveeseen voimaan, joka on historiassa kannatellut koko Suomea. Teille lukijat, tämä kulttuuri ja planeetan osa on sydämissänne vahvana, siksi olette nyt tässä ja sisällänne palaa muutosten tuli.

Kaivakaa nyt tuo rohkea palava voima esiin ja haudatkaa jo se kulunut ja kuoleva, häpeä, pelko ja syyllisyys unholan maille. Koska niiden painojen alla hukkuu voimanne mukana.

 

Kaikilla on keinonsa ja kykynsä nostaa voimansa uudelleen käyttöön, kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

Elämän tarjoamat koettelemukset ovat nykyisyyden yksi keino auttaa löytämään se sisäinen valjastettu karhun voima.

Kukoistavaa Kalevalan päivää 28.2.2024

 

Sielusi ymmärtää, vaikka maallinen itsesi ei heti oivaltaisikaan…

(Katri & Yläkerran Kanslia)

 

ON VALTAVAN LAAJENTUMISEN AIKA

http://luxonia.com/viestit/96-judith-kusel/10817-2522024-on-valtavan-laajentumisen-aika

Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
25.2.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valtavan voimakkaiden auringonroihujen purkautuessa nyt, olemme valtavassa, laajentuneessa ylösnousemusportaalissa, kun ne aktivoivat uutta ihmistä, uutta ihmiskuntaa, seitsemättä juurirotua.

Meistä ei tule ainoastaan paljon pidempiä, vaan meillä on myös paljon suurempi, valaistu mieli, kun sydänkeskuksemme säteilee kilometrien päähän ympärillemme. Päästään käsiksi vähitellen korkeampiin 72–300 chakroihin, kun nousemme 5D-tilasta 7D-tilaan.

Universaalit ja Galaksienväliset neuvostot valvovat intensiivisesti prosessia ja vahvistavat tietoisuusmuutosta valtavassa määrin – minulla ei ole edes sanaa kuvaamaan sitä. Tämä on yksi syy, miksi heidän valoaluksiaan on kaikkialla, kun tämä muutos ei tapahdu ainoastaan maaplaneetalla, vaan myös galaktisella ja universaalilla tasolla.

Ennen kuin luominen voi laajentua, sen täytyy ensin supistua, ja supistuttuaan se räjähtää uudeksi elämäksi ja uusiksi aluiksi.

Valaisemisen suuri keskusaurinko on nyt suoraan aktiivinen Siriuksen kautta, ja tämä merkitsee, että Siriuksen, Lyyran, Andromedan, Plejadien, Orionin, Siriuksen ja Orionin välisten madonreikägalaksien (ihmisen unohtamia), Arcturuksen, Joutsenen – ja 12 ensimmäisen mestarigalaksin, jotka osallistuivat ensimmäisenä maan ulkokuoren luomiseen ja 12 ensimmäisen kristallipyramidin ja kristallienergiaverkkojen asettamiseen – avaimet ja koodit aktivoidaan nyt täysin.

Nuo avaimet ja koodit on koodattu kirjaimellisesti Maahan, ja Atlantiksen romahtamisen myötä ne, jotka olivat vielä aktiivisia 5D-Atlantiksella, suljettiin tarkoituksella muiden mukana. Tämä tehtiin, koska jo silloin tiedettiin, että uusi Maa syntyisi, kun jumalaiset luomissyklit ja uuden ihmiskunnan tietoisuus olisi täysin aktivoitu viidenteen ja sitten seitsemänteen ulottuvuuteen, ja päästäisiin lopulta käsiksi sellaiseen informaatioon ja tietoon ja käytettäisiin sitä korkeimmaksi hyväksi, eikä itsen palvelemiseen eikä valtapeleihin.

Nuo valtapelit eivät ole tarpeellisia enää ja ne hajoavat, aivan kuten vanha Maa hajoaa kaikilla tasoilla nyt.

On valtavan laajentumisen aika, ja alat tuntea tämän nyt voimakkaasti. Tuntuu siltä, ettei mikään sellainen enää toimi, mikä on toiminut aina. Tämä merkitsee vain, että olemme nyt uusien keksintöjen, uuden korkeamman tiedon ja teknologian kynnyksellä, ja ne tulevat nyt esille, kun tietoisuutemme kohoaa.

Kun sydänkeskus laajenee, olemme harmoniassa sielumme, korkeamman sieluitsemme, kanssa, ja näin emme pysty enää kanssaluomaan mitään, mikä ei ole korkeimmassa harmoniassa jumalaisen tahdon ja tarkoituksen ja universaalien luomislakien kanssa.

Rakkauden voiman avulla yhdistymme ja ymmärrämme, että olemme kaikki yhtä.

Ei ole erillisyyttä, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. Kun galaktinen ja universaali tietoisuutemme laajenee, palaamme Galaksienväliseen federaatioon ja Multiversumien universaaliin federaatioon ja todelliseen kotiimme, koska meidän kaikkien sielu on peräisin muista galakseista ja tähdistöistä ja pystymme olemaan taas vuorovaikutuksessa sieluperheemme kanssa, kun uusi aurinkovalokehomuotomme ei ole yhtä tiheä ja voimme päästä käsiksi moniulotteisuuteen sen kaikissa aspekteissa ja muodoissa.

Siksi meitä laajennetaan nyt – ja tämä laajentuminen merkitsee ”tuonpuoleisen tuolle puolen”/uskomatonta. Ei ole mitään rajoja, rajoituksia.

Olemme vapaita ja rajattomia, kun hyväksymme äärettömyyden.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Helmikuu 2024 – Ihmisenkelien kutsuminen

http://luxonia.com/viestit/35-steve-rother/10818-helmikuu-2024-ihmisenkelien-kutsuminen

Yhdeksän ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Helmikuu 2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

HUOM. Seuraavat kanavoinnit annettiin suorassa VirtualLight Broadcastissa (27.1.2024), ja ne voi kuunnella alkuperäisenä nauhoituksena. Kun ne saatetaan puhutusta kirjoitettuun muotoon, tehdään editointia. Tässä prosessissa Ryhmä tekee usein lisäyksiä tai selkeyttää jotain aihetta, ja yhdistämme usein kanavointeja tuomaan tärkeintä informaatiota esitysajankohdasta. Alla olevassa kanavoinnissa alkumateriaali oli erillinen kanavointi, ei osa VirtualLight Broadcastia.

Steve Rother

***

Terveisiä Kotoa.

Meille tuo suurta iloa jakaa tämä hetki kanssanne, sillä olette ruumiillistuma siitä lumoavasta taikuudesta, joka määrittelee hengen, joka teeskentelee olevansa ihminen. Kuitenkin nousette pelkän taikuuden yli. Työskentelette itse olemassaolorakenteen kanssa, ymmärtäen sen värähtelylinsseillä katsottuna.

Puhumme teille paikasta, jota kutsumme Kodiksi. Täällä värähtelytaajuus on erittäin korkea, mikä kietoo kaikki elementit saumattomasti ja luo harmonisen kudelman, jossa kuviot liittyvät yhteen. Me pyrimme yhdistämään energianne ihmiskollektiivina, ja te pyritte nostamaan värähtelyänne. Mutta pyydämme teitä hetken kuvittelemaan ne alemmat värähtelyt, jotka ovat yhtä aikaa olemassa maan päällä nyt. Ollen kaukana vahingollisista, nämä alemmat taajuudet ovat oleellisia ruumiillistuneen ihmisolemassaolon monisyisessä pelissä. Ne maadoittavat eetterivalon tiheyden kauniiseen kuplaan, joka pitää henkenne maamatkallanne.

Kysymys

Sallikaa meidän esittää kriittinen kysymys: oletteko halukas hyväksymään todellisuuden, joka ylittää nyky-ymmärryksenne? Tämä merkitsee matkanne keskeistä aspektia, nähden maailman Kodin linsseillä katsottuna. Maamatkallanne maskuliini- ja feminiinienergioiden polariteetti vallitsee alemmissa tiheyksissä. Kuitenkin ylösnoustessanne nämä jakautumiset häviävät ja tapahtuu energioiden maaginen integroituminen.

Monilla teistä on kyky kanavoida, mikä on suora kommunikointimuoto henkenne kanssa. Tähän ovat ryhtyneet valaistuneet olennot kautta Maan historian. Äskettäisen aikajanaristeyksen ja uusien energioiden sisäänvirtauksen myötä, kanavointikyky tulee helpommin useampien ulottuville. Toiveenamme on edistää näiden sopimusten aktivointia teillä, mikä sallii teidän yhdistyä Kodin energiaan jokaisella askeleellanne.

Henki odottaa

Te, rakkaat ystävät, olette valon kanavia, jokaisella ainutlaatuinen värinsä. Noita värejä voisi kuvata Kodin puhtaanvalkoisen valon epätäydellisyydeksi. Päästäkää irti rajoittavien uskomusten rajoitteista, sallien toivon perusolemuksen levitä olemukseenne. Luottakaa luontaisiin kykyihinne, sillä olemme täällä aktivoimassa ja opastamassa teitä tällä matkalla. On aika astua esiin. Henki odottaa puhuakseen suoraan teille.

Kun koette Maata, muistakaa, että se on jaettu moniin ulottuvuuksiin. Mitä jos voisitte yhdistyä ja puhua yhtenä? Tämä on se transformaatio, jota todistamme, yllyttäen teitä nousemaan kaksinaisuuden yläpuolelle ja hyväksymään kolminaisuuden olemassaolon. Se on suurenmoinen muutos, joka on sekä maaginen että kunnioitusta herättävä.

Tämä prosessi avaa kanavanne, mutta se koetaan eri tavalla maailman eri paikoissa. Kumpikin sukupuoli toimittaa asioita eri tavalla, mikä on osasyy siihen, että liitätte asiat yhteen ja lopetatte kaksinaisuuden. Se on hyvin kaunista, sillä se avaa ovia teille itsenne parantamiseen. Tervetuloa Kotiin, rakkaat ystävät.

Suuresti kunnioittaen työskentelemme nyt kanssanne uudella tasolla. Oletteko koskaan saaneet jonkin idean, kun kirjoititte tai nauhoititte jotain? Kenties teillä oli tarkkaan suunniteltuna, mitä teette. Olette ehkä kirjoittaneet hahmotelman kaikesta, mitä halusitte käsitellä. Sitten aivan yhtäkkiä saatte jonkin idean, ja se alkaa mennä eri tavalla kuin alkuperäinen suunnitelmanne.

Ehkä huomaatte, ettette pysty kirjoittamaan tarpeeksi nopeasti tallentaaksenne nuo ajatukset, ja pelkäätte kovasti menettävänne ne. No, rakkaat ystävät, se on kanavointia. Ja pienellä harjoituksella voitte tehdä siitä osan elämäänne. Ihmisenkeleitä on täällä nyt. Haluamme vain voimaannuttaa teitä, ja kertoa teille, että olette luoneet omaa todellisuuttanne matkan joka askeleella.

Olette hyvin kauniita olentoja, ja osoitamme teille tuon kauneuden. Se taikuus jota olette jo luoneet maan päälle, on intensiivistä. Kuten mainitsimme, tämä on todennäköisesti haastava vuosi. On monia olentoja, jotka ovat juurtuneet tiheyteen ja vastustavat, yrittäen estää evoluutiota tapahtumasta.

Ymmärtäkää, etteivät kovimmat äänet saavuta korkeinta värähtelyä, vaan ne äänet, jotka voivat puhua suoraan sydämellenne. Siis avatkaa sydänchakra nyt ja vetäkää syvään henkeä. Kun puhallatte hitaasti ulos, aktivoikaa vagushermonne ja tuntekaa Kodin kauneutta tulevan sisään.

Oppaitanne on kaikkialla ympärillänne tällä hetkellä ja he suojelevat teitä, jos tarvitsette suojelua. Meistä se on kaksinaisuuden kaunis ajatus, sillä olette enkeleitä, rakkaat ystävät. Todellisuus on, että teillä on kaikki, mitä tarvitsette ottaaksenne nämä seuraavat askeleet. Ja tehtävämme on muistuttaa teille, keitä olette ja että ydinolemuksenne on puhdasta valoa.

Kun alatte yhdistää tuon energian ja vapauttaa itsenne kaksinaisuudesta, kuljette matkan joka askeleen Kodin korkeammassa värähtelyssä. Olette kirjoittaneet tästä aioneita, kutsuen sitä taivaaksi maan päällä.

Annamme tunnustusta niille monille uskomusjärjestelmille, jotka ovat muokanneet ymmärryksenne henkisyydestä. Kannustamme teitä kuitenkin tunnistamaan sen universaalin totuuden, että monet polut johtavat Kotiin. Teille on annettu kyky kanavoida ja yhdistyä Jumalaan, mutta tämä lahja ei rajoitu vain harvoihin valittuihin. Murtautukaa irti niistä rajoituksista, joita tiukat oppijärjestelmät tuputtavat, ja hyväksykää laajentavat tavat saavuttaa Koti. Kyllä, rakkaat ystävät, tämä on askel ihmisenkeliksi tulemiseen.

Verhon tällä puolella meillä on hyvin erilainen tapa katsoa asioita. Se kaikki tehdään voimaannuttamaan teitä, rakkaat ystävät. Sitä on sana ”espavo”: kiitos, että otat ja pidät oman voimasi. Kun kaikki tekevät tämän, edes pienessä määrin, koko ihmiskunta nousee uudelle tasolle, ja pystytte olemaan erilaisessa paikassa, joka on hyvin kaunis.

Ihmisenkelit, olette syvällisen muutoksen partaalla – kaksinaisuudesta kolminaisuuteen. Siirrytte rajoittuneesta perspektiivistä moniulotteiseen kokemiseen. Olette matkustaneet ajassa ollaksenne täällä nyt, ja toivotamme teidät tervetulleeksi Kotiin sydän avoimena.

Kun menemme eteenpäin, kuvitelkaa ihmiskunnan kollektiivivärähtelyn kauneus. Vaikka haasteita voi syntyä 2024 astuessanne korkeampiin värähtelyihin, kollektiivinen valonne on majakka, joka karkottaa vastarinnan varjot. Valotyöntekijöitä on ”siroteltuna” ympäri maapalloa, korvat viritettynä ylösnousemuksen kutsuun. On teidän valintanne, mitä teette tällä tietoisuudella, sillä kunnioitamme autonomiaanne luojina.

Te, rakkaat ystävät, olette suurimpia enkeleitä, jotka ovat koskaan armoittaneet Maata. Pohtikaa olemassaolonne mahtavuutta. Kuvitelkaa olevanne taivasulottuvuuksissa enkeli, joka valitsee poistaa väliaikaisesti siipensä kokeakseen ihmiselämän tiheyden. Katsokaa peiliin ja tunnistakaa se maaginen olento, joka olette.

Meille on kunnia olla osa tätä keskeistä hetkeä matkallanne. Kuten olette kokeneet, kanavointi on kaunista yhteistyötä hengen ja ihmisen välillä. Hyväksykää tämä prosessi, sillä heräätte uudelle olemassaolotasolle. Luottakaa korkeampaan itseenne ja harjoittakaa sitä, kun navigoitte uudelleenyhdistymisen polkua.

Lopuksi, rakkaat ystävät, tietäkää, että teitä rakastetaan mittaamattomasti. Ihmisenkelit ovat laskeutuneet, ja osoitamme suosiota matkallenne. Pelatkaa hyvin yhteen, sillä tämä on suurinta hippaleikkiä – hippa, se olet sinä! Välittäkää eteenpäin rakkautta ja valoa ja muistakaa, että on aika herätä unesta.

Espavo, rakkaat ystävät. Kun tiemme eroavat väliaikaisesti, avatkaa silmänne ja nähkää auroja, energioita jotka ympäröivät teitä. Ihmisenkeleitä on täällä, ja se matka on vasta alkanut. Teitä rakastetaan syvästi. Pitäkää kädestä, jos liitytte kello kolmen klubiin, ja nauttikaa paljastuvasta taikuudesta. Vaikutuksenne tällä planeetalla on syvällinen. Tervetuloa Kotiin, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo, rakkaat ystävät. Kiitos, että otatte oman voimanne.

Yhdeksän ryhmä

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

KIINNITÄ HUOMIOTA JA PANE MERKILLE TÄMÄ

Niiiin totta! Hidasta, kiinnitä huomiota mm. miten teet asioita tai puhut. Ennen kaikkea; Hidasta…

Tiedämme, että kaikella on merkitystä, mitä teette ja miten teette sen, ja kehotamme teitä kaikkea hidastamaan, jotta voitte tehdä samoin. Kiinnittäkää huomiota, miten syötte aterian. Kiinnittäkää huomiota, hengitättekö vaivattomasti vai ette, kun keskustelette toisen ihmisen kanssa. Kiinnittäkää huomiota, miten olette suihkussa ja kylvyssä.

Kiinnittäkää huomiota ja hidastakaa, ja panette välittömästi merkille sellaisia asioita, joita me huomaamme teistä, ja kun huomaatte, että jokin on vinossa tai ei aivan niin, kuin haluaisitte sen olevan, voitte estää nopeammin itseänne jatkamasta polkua pitkin, jota ette halua oikeasti mennä.

http://luxonia.com/viestit/160-daniel-scranton/10815-622024-kiinnitae-huomiota-ja-pane-merkille-taemae

Tyymusta kanavoinut Daniel Scranton (danielscranton.com)
6.2.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta. Olemme Tyymus. Olemme ylösnousseiden mestareiden kollektiivi.

Panemme merkille, miten elätte, miten ajattelette, miten toimitte ja miten hengitätte, ja panemme merkille nämä asiat, koska pyrimme auttamaan teitä kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. Tiedämme, että kaikella on merkitystä, mitä teette ja miten teette sen, ja kehotamme teitä kaikkea hidastamaan, jotta voitte tehdä samoin. Kiinnittäkää huomiota, miten syötte aterian. Kiinnittäkää huomiota, hengitättekö vaivattomasti vai ette, kun keskustelette toisen ihmisen kanssa. Kiinnittäkää huomiota, miten olette suihkussa ja kylvyssä.

Kiinnittäkää huomiota ja hidastakaa, ja panette välittömästi merkille sellaisia asioita, joita me huomaamme teistä, ja kun huomaatte, että jokin on vinossa tai ei aivan niin, kuin haluaisitte sen olevan, voitte estää nopeammin itseänne jatkamasta polkua pitkin, jota ette halua oikeasti mennä. Ette voi ainoastaan estää itseänne etenemästä tuota rataa, vaan voitte myös kääntyä ympäri, ja voitte kääntyä ympäri nopeasti ja helposti. Teette niin, koska olette lakanneet toimimasta automaattiohjauksella ja laittaneet itsenne ajajan paikalle, missä pääsette käsiksi kaikkiin hallintalaitteisiin.

Teidän ei tarvitse kontrolloida mitään ulkopuolellanne, erityisesti muita ihmisiä, muuttaaksenne kaiken elämässänne paremmaksi. Kun haluatte nähdä muutoksia ulkoisessa maailmassa, teidän on parasta uskoa, että sisällänne täytyy tehdä muutoksia. Voitte nähdä ulkoisen maailman vaikka kuinka monilla linsseillä, joita teillä on sisällänne valittavana. Itsenne muuttaminen ja sen tavan muuttaminen, jolla katsotte ulkopuolista maailmaa, on niin tehokasta, että huomaatte eron välittömästi.

Ette ole ainoastaan todellisuutenne luoja, vaan olette myös kokija, ja olette itsenne luoja. Siksi teillä on todellakin kaikki voima/valta, ja kun käytätte valtaanne valita käyttämällä kykyänne kiinnittää huomioita, teillä on kaikki, mitä tarvitsette elääksenne unelmienne elämää. Uneksitte tämän elämän kokemukseksi, todellisuudeksi, ja näin ollen voisitte yhtä hyvin alkaa uneksia niin, millainen haluatte sen olevan. Ja taas kerran, jos aloitatte pienistä asioista, jotka voitte huomata – pienistä tavoista, joilla voitte tehdä muutoksen siinä miten teette jotain – niin voitte nähdä heijastevaikutuksen ja miten kaikki se luo suurempaa maailmaa, jonka haluatte kokea ulkopuolellanne.

Ei ole mitään tyydyttävämpää kuin olla itsenne ja todellisuutenne mestari ja olemme juuri antaneet teille avaimet valtakuntaan. Ja kun käytätte niitä, teillä on pääsy kaikkeen, mitä valtakunnassa on. Ja näin pallo on nyt teillä, ja tiedämme, että useimmat teistä tietävät jo nämä asiat, mutta tiedämme myös, että tällä hetkellä olette valmiita käyttämään tuota tietoa ja soveltamaan sitä uudella tavalla.

Siinä on kaikki tällä erää. Olemme Tyymus. Olemme ylösnousseiden mestareiden kollektiivi, ja olemme aina keskuudessanne.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

2024 – TAIKUUDEN JA IHMEEN VUOSI

http://luxonia.com/viestit/172-shelley-young/10813-2212024-2024-taikuuden-ja-ihmeen-vuosi

AE Gabrielia kanavoinut Shelley Young (trinityesoterics.com)
22.1.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Shelleyn kommentti: tämä on ensimmäinen informaatio-osuus, jonka Gabriel on antanut minulle vuoden 2024 energiasta. Hän on antanut myös ymmärtää, että on paljon jaettavaa, joten tarjoamme lisää vuoden edetessä.

*

Olemme kutsuneet vuotta 2024 taikuuden ja ihmeen/ihmetyksen vuodeksi. Se tuntuu rohkealta väitteeltä uudesta vuodesta, mutta yksi vuoden 2024 jännittävimmistä aspekteista on ihmisitsen ja metafyysisen itsen yhteenliittyminen.

Vuosi 2023 oli jatkuvaa liikettä ylöspäin ja integrointia. Sitä voitaisiin ajatella jättimäisinä portaina, jollaisia voisitte nousta mennessänne korkeaan rakennukseen. Kiipeäisitte kerrosvälin tai pari ja sitten pysähtyisitte tasanteelle tasaamaan hengityksenne. Sitten kun tunsitte olevanne taas tasapainossa, jatkaisitte kiipeämistä, ja niin edelleen, kunnes pääsisitte huipulle. Astuitte ulos näköalatasanteelle uudesta saavutetusta tilasta, ja näkymä on vaikuttava. Tästä uudesta näkökulmasta oivallatte, että on paljon enemmän potentiaalia, kuin olisitte koskaan voineet kuvitella.

Se oli ylöspäin liikkumisen vuosi. Prosessi oli tietenkin väsyttävä, mutta olette täysin eri olentoja, kuin olitte vasta vuosi sitten. Sinnikkyytenne ja omistautumisenne vuoksi olette nyt valmiita alkamaan vastaanottaa työnne hedelmiä.

Monet teistä ovat tunteneet olevansa kahden ulottuvuuden välissä. Se on oikea arvio siitä, missä olette. Olette jättäneet vanhan taakse ja alatte nyt vasta integroitua uuteen. Uusi on myös korkeampaa värähtelyä, mihin olette tottuneet, joten saatatte huomata lineaariset taidot haastavammiksi, kun mieli toimii lineaarisesti ja on 3D-toiminnan ekspertti, kun taas sydän toimii laajentumisen ja virtauksen kautta, mikä on 5D-toiminnan tunnusmerkki.

Juuri tästä syystä olemme opettaneet teille hyvin pitkään jumalaisen kombinaatiomallin tärkeyttä – antautuminen, usko, virtaus ja luottamus. Se oli valmistelua aikoihin, joihin olette juuri astuneet. Jumalainen kombinaatio on korkeammalla värähtelevä käyttöjärjestelmä. Jos piditte sitä ihmeellisenä leikkiessänne sillä 3D:ssä, odottakaahan, kun näette, mitä voitte luoda sillä, kun sitä tuetaan uuden korkeammalla värähtelevissä energioissa!

Vuodessa 2024 on avaintekijöitä siirryttäessä eteenpäin. Puhumme niistä enemmän jatkossa, kun tietyissä aikajaksoissa on ns. tiettyjä aromeja/sävyjä. Ensinnäkin monet teistä alkavat kokea, että palapelinpaloja putoilee siirtämään teitä eteenpäin unelmissa tai projekteissa, jotka ovat tuntuneet olevan pysähdyksissä. Monet niistä eivät olleet lainkaan pysähdyksissä – ne halusivat pelkästään syntyä uuden energioissa. Joidenkin palapelinpalojen kanssa ette olleet linjassa, ennen kuin pääsitte noiden portaiden huipulle. On hyvin hauskaa vastaanottaa näitä paloja, älkääkä yllättykö, jos niitä näyttää tulevan yksi toisensa jälkeen! Tämä on osa sitä taikuutta ja ihmettä, mitä vuosi 2024 on.

Monet teistä ovat tulleet kehoon piirteiden kera, jotka olivat aspektejanne toisessa elämässä, jossa pärjäsitte erittäin hyvin palvelussa ja muutoksen aikaansaamisessa. Olitte pitäneet tätä huippuelämänä, joten halusitte tuoda tuon elämän aspekteja mukananne tähän elämään – elämään jossa oli täysi potentiaali tehdä muutos. Jotkut teistä käyttävät jo noita työkaluja, kun taas toisilla nuo lahjat tulevat täysin käyttöön uuden energioissa. Tärkeintä on tietää, ettei sillä ole merkitystä, milloin ne tulevat. Sillä on merkitystä, että rikotte niillä lasikaton ja sallitte niiden ylittää sen, mitä niillä on tehty aiemmin. Sillä ei ole loppua, mitä voitte luoda.

Älkää yllättykö, jos herkkyytenne kasvaa, teille tulee uusia kykyjä, ja uusia oppaita ilmaantuu. Tämä on osa vuoden 2024 iloa ja ihmettä. Alatte myös kokea enemmän ja enemmän välittömiä vahvistuksia kertomaan, että olette oikeilla raiteilla.

Kaikki loputon muuttuminen – irtipäästäminen, integroiminen, parantuminen – johti teidät tähän oikeaan nyt-hetkeen. Mikään ei pidättele teitä nyt. Karma on tasapainotettu. Haavat on parannettu, ja niistä on tulossa yhtä kaukaisia, kuin jonkin entisen elämän muistaminen. Olette vapaa vanhasta ehdollistumisesta. Kokemuksenne ovat johtaneet teidät siihen, missä olette nyt, mutta ne eivät enää kuljeta inkarnaationne kehitysrataa.

Oletteko valmis astumaan pois loputtomasta parantumisesta, olemaan yksinkertaisesti parantunut? Oletteko valmis jättämään vanhat tarinat ja ehdollistumisen? Koska ne eivät voi tulla eteenpäin, ellette valitse tuoda niitä mukananne, emmekä voi kuvitella, miksi tekisitte niin, sillä se ei palvelisi mitään tarkoitusta.

Saattaisitte pitää tätä vuotta järjestelmän täydellisenä nollaamisena sekä käyttöjärjestelmäparannuksena. Pystytte nyt ruumiillistamaan vielä lisää sieluitseänne, astuen eteenpäin puhtaimpana aspektinanne, joka olette koskaan olleet. Tuossa olemisentilassa saatte luoda läsnäolon ja mieltymyksen avulla. Saatte olla enemmän ”sinä”, kuin olette koskaan olleet, ja universumi vastaa mielellään siihen samalla mitalla.

Saatte tutkia, rakastaa, yhdistyä, riemuita tai pelkästään olla. Se kaikki on täydellistä, ja kaikki mitä teidän tarvitsee tehdä. Se kaikki on kauniin yksinkertaista, kuitenkin hyvin syvällistä. Matkassa on aina ollut kyse palaamisesta tähän oman jumalaisen luontonne kohtaan, ja nyt saatte johtaa niillä tavoilla, jotka sopivat kiinnostuksiinne, iloiseen palveluunne ja ainutlaatuiseen ydinolemukseenne.

Tässä kohtaa matkanne alkaa muuttua yksinäisestä raskaasta työstä tuetuksi yhteydeksi. Tässä kohtaa alatte nähdä itsenne paljon kykenevämpänä, kuin koskaan sallitte itsenne uskoa. Teidän täytyy olla vain todella ja loistavasti ”sinä”, ja matkan seuraavat askeleet loksahtavat paikoilleen. Siis antakaa vanhan mennä, luottakaa kasvuunne, ruumiillistakaa se, minkä tiedätte, ja olkaa utelias siitä, mikä on mahdollista. Energetiikkanne pitää ovea auki niille, jotka ovat valmiita seuraamaan, ja inspiroitte muita näyttämällä, mitä voi tapahtua, kun on rohkeutta astua täysin uuteen.

Globaalilla tasolla, maassa tapahtuu aktivoitumisia – kristallien jotka ovat olleet kauan piilossa, kunnes ihmiskunta olisi valmis niiden uudelleenaktivoitumiseen, sekä sen mahdollisuuden, että pyhiä raunioita/jäänteitä löydetään, joissa on paljon enemmän voimaa, kuin koskaan oivalsitte.

Maailman vastakohtaisuus jatkuu, kunnes niiden enemmistö jotka pitävät rauhaa parempana, on niin vahva, että vaaka kallistuu tuota todellisuutta kohti.

Niillä jotka ovat kasvun ja evoluution vastaisia, asiat ovat haastavia, mutta he löytävät tiensä, aivan kuten te löysitte tienne.

Poliittisten järjestelmien paljastuminen jatkuu halussa nostaa tasoa oikeudenmukaisempiin, tasapainoisempiin ja syrjimättömämpiin järjestelmiin, jotka palvelevat kaikkia.

Monet teistä olivat fokusoituneita planeetan värähtelyn nostamiseen, jotta voisitte mennä 21.12.2012-asetelman yli. Kun tuo virstanpylväs oli saavutettu, aloitte fokusoitua enemmän omaan parantumismatkaanne, koska halusitte puhdistaa kaiken, ennen kuin astuisitte uuteen. Sen vuoksi monet teistä ovat olleet vianetsintämoodissa itsensä kanssa. Voitte nyt jättää sen tavan. Olette päässeet perille.

Kun sanomme, että olette päässeet perille, se ei merkitse, että lakkaatte kasvamasta ja kehittymästä. Se merkitsee vain, että virtaatte siihen luonnollisesti ilman tarvetta etsiä, mikä teissä on vikana. Sen sijaan myönnätte, mikä teissä on niin oikein, että ihmettelette, miten ikinä epäilitte sitä! Yllytämme teitä oleman valossa, nauttimaan, menemään virran mukana ja olemaan avoin vastaanottamaan, ja sallikaa itsenne olla aidommin ”sinä”, kuin olette koskaan ennen olleet, sillä juuri sillä tavalla te ja maailma saatte kokea teidän taikuutenne ja ihmeenne.

– Arkkienkeli Gabriel, Shelley Youngin kautta

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ISOJA MUUTOKSIA TEISSÄ JA MAASSA

http://luxonia.com/viestit/160-daniel-scranton/10809-122024-isoja-muutoksia-teissae-ja-maassa

Yksi asia jota olette siellä kokemassa, on irtipäästäminen. Olette siellä kokemassa irtipäästämistä, luottamista, kärsivällisyyttä ja antautumista…

Tyymusta kanavoinut Daniel Scranton (danielscranton.com)
1.2.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta. Olemme Tyymus. Olemme ylösnousseiden mestareiden kollektiivi.

Huomaatte ne muutokset, joita tapahtuu sisällänne, ja huomaatte myös, että on enemmän muutoksia, kuin haluaisitte nähdä, kuin haluaisitte kokea. Ja joskus kyllästytte ja ajattelette, että teitä estetään tai teidän täytyy tehdä jotain estämään ne muutokset, jotka haluatte estää toteutumasta. Näemme tätä ihmisissä uudestaan ja uudestaan, ja haluamme vain vakuuttaa teille, ettei kenessäkään teissä ole mitään vikaa.

Voitte aina rentoutua enemmän ja avautua enemmän. Voitte aina päästää sisään enemmän, mutta joskus teidän täytyy ymmärtää, että asioiden tapahtumiselle on täydellinen ajoitus, ja joskus teillä täytyy olla enemmän kärsivällisyyttä, kuin yleensä haluatte ilmaista. Luotte kaikkea, mitä haluatte luoda, mutta teillä on edelleen aikaviive siinä välillä, mitä luotte ja mitä ilmentyy todellisuuteenne. Se on totta useimmissa tapauksissa. Joissain tapauksissa pysytte osoittamaan itsellenne, että välitön ilmentäminen on mahdollista, tai ainakin aikaviive on niin lyhyt, että se olisi yhtä hyvin voinut olla välitöntä ilmentämistä.

Yksi asia jota olette siellä kokemassa, on irtipäästäminen. Olette siellä kokemassa irtipäästämistä, luottamista, kärsivällisyyttä ja antautumista, eikä minkään näistä asioista tunnu käyvän yksiin tietoisena luojana olemisen kanssa, mutta liitätte ne kuitenkin mestaruuteen. Ja yksi asia jonka voitte huomata meissä, jotka muodostamme tämän kollektiivin, ja elämissämme maan päällä, ettei meillä ollut tapana olla kärsimätön.

Huomasimme, että siellä maan päällä oli ongelmia, että oli asioita, joihin tarvitsisi tarttua, muttemme odottaneet massiivisia ja laajamittaisia muutoksia yhdessä yössä. Joskus sitä tapahtuu yksilöllä, mutta ei usein koko yhteiskunnassa tai maailmassa. Siksi olkaa lempeä ja ystävällinen itsellenne, älkääkä hypätkö siihen johtopäätökseen, että teette jotain väärin tai estätte jotain tapahtumasta, mitä haluatte todella tapahtuvan. Sen sijaan päästäkää irti ja rentoutukaa. Etsikää tilaisuutta nauttia siitä hetkestä, jossa olette, ja olkaa vakuuttuneita, että kaikki mitä haluatte kokea, on tulossa teille. Se on teidän luomuksenne, ja päästätte sen sisään täydellisellä ajoituksella oman matkanne kannalta.

Todennäköisemmin päästätte sen sisään, silloin kun ette kiinnitä huomiota sen puuttumiseen elämästänne. Siksi teitä palvelee aina, kun teette asioita, joita voitte tehdä, tai fokusoidutte johonkin, mistä voitte olla elämässänne kiitollinen. Teidän on aina tärkeää olla kiitollinen siitä, mitä on ja mitä teille on jo tullut, ja etsiä tilaisuuksia nauttia siitä, minkä olette jo ilmentäneet.

Teistä ei ehkä tunnu, että olette ilmentäneet mitään henkisiä lahjojanne ja kykyjänne, ja jos näin on, muuttakaa käsitystänne siitä, mikä henkinen lahja on, ja tunnistakaa, että teillä on tietoisuutta ja olette kehittäneet enemmän kärsivällisyyttä, luottamusta ja uskoa. Auttaa myös, kun annatte itsellenne tunnustusta, että olette ilmentäneet jotain – suurta tai pientä – koska sen tekeminen on polku noihin suurempiin ilmentymiin ja suurempiin muutoksiin, joita haluatte nähdä maailmassanne, maaplaneetalla ja kaikissa sen ihmisissä.

Siinä on kaikki tällä erää. Olemme Tyymus. Olemme ylösnousseiden mestareiden kollektiivi, ja olemme aina keskuudessanne.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

ATOMIstudio: Kimmo Leino – Suomen terveydenhuollon tahallinen alasajo

ATOMIstudio: Kimmo Leino – Suomen terveydenhuollon tahallinen alasajo

Katso koko lähetys täältä linkistä: https://rumble.com/v4d6ap8-atomistudi…

Kimmo Leinon lähteet:

Laki vakuutussopimuslain muuttamisesta: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2…

Aktia irtisanoi tuhansien sairausvakuutuksen: https://www.hs.fi/talous/art-20000100…

Perustuslain tarkistamiskomitean mietintö 9/2010: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/b…

Helsingin Sanomat: Kymppitonnilla pääsee alkuun: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009…

Duodecim: Sikainfluenssa 2009-1010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00908 Iltalehti:

Nohynek – Rokotteet hyvinkin turvallisia: https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat…

Laki 444/2012: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2…

 

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

http://luxonia.com/viestit/78-marilyn-raffaele/10804-1122024-viesti-arcturuslaiselta-ryhmaeltae

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
11.2.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat lukijat, tervetuloa viestimme pariin.

Kaikki etenee suunnitelman mukaan, vaikka ulkoiset vaikutelmat indikoivat usein muuta. Pitkäaikaiset käsitykset oikeasta ja väärästä, hyvästä ja huonosta, sekä ihmisen tekemät oikeellisuussäännöt elämän joka aspektissa, kyseenalaistetaan aina vain useampien yksilöjen sydämissä ja mielissä.

Olette nyt ajassa, jota on ennustettu, rukoiltu ja haluttu tuhansia vuosia. Valitsitte ja teidän sallittiin olla maan päällä tänä voimallisena aikana voidaksenne osallistua maan ylösnousemusprosessiin, mutta koska maan kolmen ulottuvuuden energia on hyvin tiheää, useimmat teistä olivat tietämättömiä aikomuksestaan ja alkoivat asettua linjaan maan kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmän kanssa.

Ylösnousemusprosessi tapahtuu, mutta myös jotkut jotka ovat tietoisia siitä, pitävät edelleen käsityksiä, miltä sen pitäisi näyttää ja miten ilmentyä – ”Muiden planeettojen olentoja tulee pelastamaan meidät ja muuttamaan kaiken. Maailman tapahtumat todistavat, että ylösnousemusprosessi ei ole vielä alkanut …” jne. Päästäkää irti kaikista käsityksistä, joita teillä edelleen on ylösnousemusprosessiin liittyen. Ihmismieli joka tulkitsee pääasiassa kolmannen ulottuvuuden tasolta, on kykenemätön täysin ymmärtämään ylösnousemusprosessia tai sitä, miten siihen liittyvät korkeavärähteiset energiat vaikuttavat kaikkeen ja kaikkiin.

Ideoista ja elämistavoista jotka heijastavat aiempia tietoisuustiloja, tulee vähemmän relevantteja monien mielissä, ja ne alkavat hävitä automaattisesti, lisäten valoenergiaa maan kollektiivitietoisuuteen. Monet niistä joka ovat haluttomia tai kyvyttömiä hyväksymään uusia ideoita ja muutosta, käyvät kaikkien ja kaiken kimppuun, minkä he uskovat olevan vastuussa maailman pilaamisesta (sellaisena kuin he tuntevat sen). On tärkeää ymmärtää, että hyvä ihmisyys ei ole sen todellisempaa kuin huono ihmisyys, koska kumpikin on aineellinen käsitys henkitodellisuudesta.

Niiden jotka ovat henkisesti valmistautuneita, mutta jotka kieltäytyvät päättäväisesti hyväksymästä muuta kuin sen, mitä he ovat alkaneet uskoa todellisuudeksi, täytyy usein oppia, minkä he ovat valmiita oppimaan, kovalla tavalla fyysisten, tunnepuolen tai mentaalisten herätysten myötä. Monet yleiset uskomukset tulevat puheenaiheeksi tänä vuonna, kun aina vain useammat hyväksyvät henkisen voimaantumisen ja alkavat ajatella itse. Ylösnousemusprosessi on todellisuutta siitä huolimatta, tunnetaanko se, uskotaanko siihen tai vastustetaanko sitä.

Kolmas ulottuvuus on alin askelma hyvin korkeilla ulottuvuustikkailla, vaikka useimmat pitävät ihmistietoisuutta älykkyyden ja viisauden malliesimerkkinä. Ihmiset juuttuivat aina vain enemmän tiheyteen, kun he ajan kuluessa ja tietämättömänä todellisesta luonteestaan, uskoivat, elivät ja loivat jatkuvasti ulkoista maailmaansa tietoisuustiloista, jotka olivat saastuneet uskosta kaksinaisuuteen, erillisyyteen ja kahteen voimaan.

Kaikki elämä on yhtä ja ainoaa elämää, Jumalan/jumalaisen tietoisuuden/Lähteen elämää, ja se peli on loppu, että teeskennellään jotain muuta. Se on jatkunut liian pitkään, ja aina vain useammat sielut ovat kyllästyneet pelaamaan tätä peliä. Tuska, kärsimys, puute, rajoittuneisuus jne. eivät ole koskaan olleet todellisuutta – ne vain näyttävät olevan, koska ne ovat olleet enemmistön kokemuksia satojen elämien ajan, mikä on luonut henkilökohtaista ohjelmointia ja kollektiivitietoisuuden, joka on tietämätön mistään muusta kuin siitä, minkä voi nähdä, kuulla, maistaa, haistaa ja tuntea.

Älkää koskaan epäilkö sitä, että olette jumalainen olento, joka ruumiillistaa jumalaisen tietoisuuden täysin, riippumatta mistään ulkoisista vaikutelmista tai tilanteista, jotka indikoisivat muuta. Lakatkaa yrittämästä selvittää kaikkea rajoittuneella kolmen ulottuvuuden tiedolla, koska rajallinen ihmismieli on kyvytön olemaan harmoniassa äärettömän kanssa ja ymmärtämään sitä. Jumalainen tietoisuus ilmaisee, on aina ilmaissut ja tulee aina ilmaisemaan itseään ja paljastaa itsensä, mutta ne jotka valitsevat elää jatkuvan melun ja ulkoisten häiriötekijöiden kanssa, eivät voi kuulla tuota hiljaista ja pientä ääntä, jota aina virtaa sisältä, ja näin he uskovat, ettei sitä ole olemassa.

Te – ja vain te – voitte valita henkisen evoluution, koska teillä on vapaa tahto. Henkilö voi pelata kolmen ulottuvuuden pelejä ja haaskata monta elämää samalla. Hän voi valita elää haamuna jonkin aikaa, tai kieltäytyä inkarnoitumasta voidakseen kokea tarvitsemiaan maaoppitunteja. Kuitenkin ne korkeavärähteiset energiat joita virtaa maahan tänä erityisenä aikana, ovat sellaisia, että ne jotka eivät käytä hyödykseen niitä, huomaavat jääneensä vanhaan energiaan.

Luojatietoisuus on jokaisen ihmisen tietoisuus, koska on vain yksi tietoisuus. Tietämättömyyden myötä ja ajan kuluessa, useimmat ovat sallineet yksilöityneen jumalaisen tietoisuutensa täyttyä kaksinaisuuden, erillisyyden ja kahden voiman uskomuksilla, mikä sallii näiden uskomusten aineellisten muotojen ilmentyä ulkoisesti ja tuo ihminen alkaa uskoa, että hän on ulkopuolisten voimien uhri. Maailma on saavuttanut valmiuden mennä niiden kahleiden yli, joita nämä uskomukset luovat, mutta tutun jättäminen taakse on vaikeaa, vaikka se olisi tuskallista, koska nämä vanhat energiat tunnetaan ja useimmat pelkäävät tuntematonta.

Yrittäkää olla menemättä liikaa mukaan uutisiin ja kuviin sodasta ja kärsimyksestä. Olkaa tietoinen siitä, mutta muistakaa, että henkinen todellisuus on kaikkien ulkoisten vaikutelmien alla. Vanhan maailman tietoisuus romahtaa, ja sen kuolemantuskat ilmentyvät tilanteina, jotka ovat usein tuhoisia ja tuskallisia. Älkää koskaan unohtako, että jokainen ihminen inkarnoituu sopimuksen kanssa, jonka hän ja hänen oppaasta ovat laatineet ennen syntymää niihin kokemuksiin liittyen, joita pidetään tarpeellisina lisäoppimisen ja henkisen kasvun kannalta.

Tehkää, mitä opastetaan tekemään, kun pieniä tai suuria tilanteita syntyy, samalla tunnistaen aina jokaisen osallisen jumaluuden. Hymy, ystävällinen sana, tarvittu tuki, kuunteleva korva, yksinäisen koiran silittäminen, aina myöntäen jumalaisen valon säteilevän jokaisen ihmisen silmistä, hänen tietoisuustilastaan huolimatta. Tämä on valotyötä, ja sitä tulitte tänne tekemään. Yksinkertaisimmatkin aktiviteetit jotka tehdään henkisen tiedostamisen kera, lisäävät energiaa maan kollektiiviin ja voivat kohottaa tai parantaa toista, jos hän on vastaanottavainen.

Mille tahansa annatte energiaa, tämä ruokkii ja jatkaa sitä. Jokainen sota huumeita, syöpää tai sairautta vastaan, tätä tai tuota vastaan, pelkästään vetää huomioita ja lisää energiaa tuohon ongelmaan, mikä sallii sen pysyä hengissä ja voida hyvin kollektiivissa. Työnne henkisesti heränneenä ihmisenä on elää korkeimmasta totuudestanne käsin, ja kun teette näin, lisää annetaan. Tämä ei merkitse päänne laittamista pensaaseen huutaen samalla ”Jumala on kaikki”, vaan se merkitsee ulkoisten vaikutelmien uudelleentulkitsemista – olla maailmassa, mutta ei maailmasta.

On intensiivistä ja vaikeaa aikaa monille, kun pitkään pidetyt ja viattomalta näyttävät käsitykset ja uskomukset alkavat murentua, mutta vanhan täytyy pudota pois, jotta korkeampia ja todellisempia muotoja näistä samoista asioista (lait, uskomukset, terveydenhoito, armeija, hallitus) voi ilmentyä. Maailma on synnytyksen keskellä, ja synnytyspoltot jatkuvat vielä jonkin aikaa.

Kaikki eivät ole henkisesti valmiita ymmärtämään, mitä tapahtuu heille ja maailmalle. Antakaa rehellistä käytännön opastusta, kun pyydetään, mutta älkää yrittäkö informoida, muuttaa tai pakottaa tietoanne toiselle siinä uskossa, että ”pelastatte” hänet. Jokaisella ihmisellä on oppaita ja korkeampi itse, ja hän on jossain muodossa evoluutiopolullaan. Salaa ja hiljaisesti myöntäkää jokaisen ihmisen jumaluus, ja sitten jatkakaa elämäänne. Ne jotka ovat valmiita totuuteen, vedetään luoksenne oikeaan aikaan, ja tavallisesti sellaisia, joiden vähiten odotatte olevan kiinnostuneita totuudesta.

Levätkää todellisuudessa, mieluummin olkaa kuin tehkää, ja luottakaa, että kaikki etenee suunnitelman mukaisesti.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.