Uuden vuoden toivotus!

Yläkerran Kanslian Uuden vuoden toivotus 30.12.2023

 

Mitä voisimmekaan muuta sanoa, kuin Kiitos.

Kiitos, että olette jaksaneet ja tehneet parhaanne nämä erikoiset ajat.

Jos ei olisi muutoksia ja mullistuksia elämässänne, ette osaisi myöskään huomata mitä itsessänne tapahtuu. Ette kääntyisi välillä sisäänpäin ja tutkailisi ajatuksianne, tunteitanne ja kehojenne reagointeja sekä sitä, miten se vaikuttaa kaikkeen ympärillänne ja etenkin itsessänne.

Kaikkeus ja Te itse olette muutosten ja kasvun silmässä. Olette kuin lanka, joka pujotetaan neulansilmästä ja kaikki turha ja raskas jää sen ulkopuolelle. Näin on tarkoitus. Astutte uudesta ovesta sisään ja kaikilla se tapahtuu omanlaisella tahdilla ja tyylillä.

Vanhoista totutuista tavoista ja käytösmalleista on vaikea päästää irti tai edes ajatella, että voisi olla muutakin. Moni on varmasti saanut jo huomata näitä muutostöitä elämässään.

Niin kuin sanonta kuuluu; Uusi ei voi tulla, ennen kuin vanha on poistunut.

Tätä teemaa on tulevanakin vuonna, pienesti ja isostikin.

Muistattehan, että koskaan ette ole yksin, vaan ympärillänne on monia apulaisia henkitasoillakin, Teitä palvellakseen. Jokaisella on oma Tiimi.

Muistathan pyytää lohtua ja tukea, kiitollisuutta unohtamatta.

Vuoden ohjeeksi sanoisimme; Tutustukaa ennen kaikkea itseenne, niin löydätte rauhan ja tasapainon.

Hiljaisuudessa on viisaus ja vastaukset.

 

Päivä ja hetki kerrallaan, mieli ja sydän avoimena astukaa vuoteen 2024!

Ja luokaa elämäänne Taikaa!

 

Valovoimaisuutta vuoteen 2024,

Toivottelee

Katri & Kanslian väki

2024 – PELI ALKAKOON!

http://luxonia.com/viestit/143-natha-jay/10693-11122023-2024-peli-alkakoon

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
11.12.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Parina viime vuotena olemme tehneet paljon sisäistä työtä. Olemme kokeneet kaikkea, heräämisestä eri todellisuuteen ja egon kuolemaan, mitä vaaditaan tarinoidemme muuttamiseen. Vuonna 2024 näistä muutoksista tulee viimeinkin julkisia, eli maailmannäyttämöllä aletaan seurata sisäistä muutostamme. Jännittävää aikaa! Vie vähintään kolme vuotta, ennen kuin tämä laiva saadaan käännettyä ympäri, mutta se alkaa nyt.

”Totuus” putoaa taivaasta, ja se muuttaa kaiken. Kuvittele, että lumisadepalloa pidetään ylösalaisin – se on epävakaa ja kaikki näyttää oudolta. Kun se on käännetty oikeinpäin, se seisoo vakaalla perustalla ja maisema näyttää oikealta, vaikka sen peittää tilapäisesti lumisateen kaaos. Siinä kohtaa olemme nyt. Viimeinen uskomus (joka sattui koskemaan patriarkaattia) laitettiin oikein marraskuun lopussa 2023. Vuosi 2024 näyttää melko kaoottiselta maailmannäyttämöllä, mutta se on vain lunta, jota lentelee maailman oikaisemisen jälkeen.

Esoteerisesti tämä merkitsee, että energeettiset mallit on palautettu alkuperäiseen jumalaiseen tilaansa. Vei tuhansia vuosia saada maailma näin takaperoiseksi, joten sen palauttaminen vain muutamassa vuodessa on vaikuttavaa … tai pelottavaa, perspektiivistä riippuen.

Tärkeä osa vuotta 2024 on sisäisen yhteytesi jalostaminen. Tämä on henkisen kypsyyden aluetta, joten meidän täytyy yksilöinä päättää tehdä siitä prioriteetti. Tämän ei tarvitse sitoa valtavasti aikaa. Ajattele sitä henkisenä tupakkataukona. Kenties laitat muistutuksen kahden tai kolmen tunnin välein ja käytät viisi minuuttia sisällesi yhdistymiseen. Tee jotain, mikä tuo sinut takaisin kehoosi … Vedä muutaman kerran syvään henkeä, silitä koiraa, halaa puuta, käy ulkona, makaa pitkälläsi ja tunne sydämensykkeesi. Löydä jokin nopea ja yksinkertainen tapa yhdistyä keskukseesi, ja tee se monta kertaa joka päivä. Jätä mielen stressaava rupattelu, ja palaa keskukseen kehossasi. Tällä on suuri vaikutus kokemukseesi vuodesta 2024.

Olemme saavuttaneet virstanpylvään kollektiivin rajoista lähtemisessä. Tätä on vaikeampi selittää. Olemme kaikki eläneet kenkälaatikossa nimeltään ”kollektiivi”. Saatoit sisustaa tilasi haluamallasi tavalla, mutta tuon laatikon reunat rajoittivat edelleen sinua. Nyt meillä ei ole enää laatikkoa. Alkuun tämä näyttää kaaokselta tai anarkialta, mutta se asettuu kauniiksi laajentumiseksi. Ennen oli vaarallista tai mahdotonta elää liian kaukana tuon laatikon ulkopuolella, mutta nyt se on tapa tuoda uusia asioita maailmaan ja tehdä siitä parempi paikka. Yhteisöjä syntyy luonnostaan laajentumisen myötä, eikä enää keinotekoisesti mukautumalla. Saatoimme lisätä henkilökohtaista valoamme tuohon laatikkoon, mutta se rajoittui aina siihen, mitä kollektiivi oli valmis hyväksymään. Nyt voimme säteillä niin kirkkaasti, kuin haluamme, koska muita ei pakoteta kokemaan sitä. Jokainen voi katsoa poispäin tai hautautua mutaan. Jokainen matka on nyt yksilöllinen, ottaen huomioon myös kokonaisuuden parantamisen.

Rajoittavat uskomukset rakensivat tuon ”kollektiivisen laatikon”. Tämä merkitsee, että kaikki mitä pidämme perustana, on muuttumassa – raha, uskonto, lääketiede, ruoka, tarkoituksemme tällä planeetalla. Tämä vuosi on täynnä muutosta, joka voi olla vaikeaa egolle. Ole aina ystävällinen itsellesi ja muille. Uutta valuuttaa on ystävällisyys. Tässä kohtaa on parasta rakentaa sisäistä yhteyttäsi, ja kyseenalaistaa kaikki, mitä sinulle tulee ulkopuolelta. Kyseenalaista erityisesti se, minkä hyväksyit lapsena. Intuitiosta ja erottelukyvystä tulee aina vain relevantimpi muutaman seuraavan vuoden kuluessa.

On myös mielenkiintoista huomata, että vanha kollektiivinen laatikko salli vain kaksiosaisen näkemyksen maailmasta. Kokemuksemme on ollut minimoitu kahteen polariteettiin – hyvä ja paha, miehet ja naiset, kaksipuoluejärjestelmä, rikas ja köyhä, oikein ja väärin, taivas ja helvetti … Meidät on opetettu ajattelemaan maailmasta mustavalkoisena, elämän loputtomien sävyjen sijasta. Tämä on perustavanlaatuinen muutos – todellisuudessa on paljon enemmän, kuin vain kaksi vaihtoehtoa. Meille tulee lisää vaihtoehtoja kaikkeen.

Vesi ottaa oikeutetun paikkansa maailmassa. Katso Veda Austinin tuotantoa saadaksesi idean tulevaisuudesta. Henkilökohtaisella tasolla, siunaa vetesi, ennen kuin juot sen. Jos nautit kylvyssä lillumisesta, siunaa vesi ja kiitä vettä kylpysi alussa ja lopussa. Muista, että kehosi on enimmäkseen vettä, joten elät tässä reagoivassa pakkauksessa. Ajatuksemme ohjaavat tätä peliä, joten löydä hyviä ajatuksia, joissa viivyt. Löydä jokin kohottava mantra, jota voit käyttää aina, kun sinun täytyy vaihtaa kanavaa.

Pientä tahmeaa kohtaa lukuun ottamatta marraskuun paikkeilla (joka luultavasti selviää nopeasti), 2024 on nopea ja raivoisa, tuoden sitä muutosta, jota tarvitsemme maailmassa. Muista pysyä avoimena uudelle informaatiolle, ja yhdisty säännöllisesti sisällesi. Antaa mennä!

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

UNIVERSAALI MUUTOS

http://luxonia.com/viestit/96-judith-kusel/10692-26122023-universaali-muutos

(kuva: Julia Cannon)

Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
26.12.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme ennenkuulumattoman muutoksen/kirkastamisen keskellä, millaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. Tiedän, että tiedostatte kaikki tämän jollain tasolla. Kuitenkin tärkeintä on tajuta tämä ”aikajanamuutoksena”, kuten jotkut sitä kutsuvat, mutten ole koskaan pitänyt tuosta sanasta, koska kosmisesti aikaa ei ole olemassa. Kosminen ja universaali olemassaolo ei ole lineaarinen, vaan spiraalimainen. Luomisen/luomakunnan 352 tasoa – näkyvät ja näkymättömät, fyysiset ja ei-fyysiset – ovat olemassa spiraaleina ja monina tietoisuuskerroksina, monien kerrosten sisällä.

Kuten kehotettiin, olen kirjoittanut muistiin kaiken, mitä minulle on paljastettu hyvin monilla tasoilla. Sitä ei tuotu esiin ainoastaan aktivoimaan uudelleen Valkoisen liekin kristallitemppelit maaplaneetalla, vaan myös yhdistämään planeetta uudelleen Valaisemisen 7. keskusauringon kanssa, sillä 7 edustaa suurta laajentumista Auringoiksi Aurinkojen tuolla puolen ja luomisen korkeimpia kerroksia, joita emme kykene edes ymmärtämään.

Uudet lapset joita on syntynyt vuodesta 2012 saakka, lähetettiin inkarnoitumaan Valaisemisen 7. keskusauringosta, ja he kantavat tätä valaistua 7D-tilaa sisällään. Tämä on vahvistettu sielutulkinnoissa, joita olen tehnyt näille lapsille vuosien saatossa.

Jos voit olla hetken vain hiljaa paikallasi ja sitten virittyä tähän, huomaat, että syvällä omassa sielussasi herää jotain merkittävää.

Sillä aivan alussa aurinkokuntamme ja galaksimme olivat suoraan yhteydessä, Siriuksen kautta, Valaisemisen 7. keskusaurinkoon. Mutta silloin kun taivaiden sodat syttyivät ja Jupiterin ja Marsin välinen planeetta räjäytti itsensä, Maa heitettiin pois kiertoradalta tuon ajan aurinkokunnassa, miljoonia maavuosia sitten, ja sen myötä koko Linnunratagalaksi ja sen vastagalaksi, Melchior, sekä vasta-aurinkokunnat.

Tällä oli sitten heijastevaikutus tähän universumiin ja kaikkiin muihin. Taivaassa vallitsi kaaos.

Kun kaikki tämä lopulta palasi jonkinlaiseen järjestykseen, emme voineet enää yhdistyä 7. Keskusaurinkoon ja Aurinkoihin Aurinkojen tuolla puolen. Tämä on nyt palautettu, ja voimme yhdistyä jälleen tähän Aurinkoon, Siriuksen kautta.

Nyt kaikki valoyliopistot ja korkeammat valoneuvostot toimivat Siriukselta ja Orionilta. Voitaisiin sanoa, että se on tämän universumin ja galaksienvälisen valtioliiton pääkonttori.

Sitä useimmat ihmiset eivät ymmärrä, että Aurinko tässä aurinkokunnassa on ontto ja ihmisiä elää Auringon sisällä (kuten asuu kaikilla muilla planeetoilla tässä aurinkokunnassa ja kaikkialla) ja että Keskusaurinkojen kaltaiset Auringot ovat onttoja sisältä. Niissä elää valaistuja valo-olentoja.

Muinaisaikoina heihin viitattiin ”Aurinkojumalan lapsina” heidän tunnistamiseksi, ja enimmäkseen he olivat Maan suuria valaisijoita, sillä he tulivat usein tänne niiden kanssa, jotka ovat Orionilta, Siriukselta, Plejadeilta, Arcturukselta, Lyyralta, Isosta karhusta, Joutsenesta ja 12 alkuperäisestä galaksista, joista jotkut räjäytettiin taivaan sotien aikana, mutta jotka ovat edelleen olemassa muissa ulottuvuustiloissa.

(En mene syvemmälle tähän, sillä on monia olemassaolotasoja eivätkä kaikki tasot ole fyysisiä. Sillä tärkeimmät luomisen/luomakunnan aspektit eivät näy paljaalla silmällä.)

Tämä merkitsee, että tällä hetkellä ensimmäisen luomisen alkuperäiset avaimet ja koodit aktivoidaan taas sisällämme, jotta lopultakin muistamme totuuden siitä, kuka ja mitä olemme, voimme ottaa takaisin ja juhlia universaalia kansalaisuuttamme ja ottaa takaisin myös galaktisen kansalaisuutemme.

Kaikki on yhtä. Olemme aina olleet osa tätä universumia ja tulemme aina olemaan, kun olemme osa multiversumeja ja taivaiden kaikkia kerroksia.

Huomaat, että omat sielumuistipankkisi saavat alkusysäyksen energiatasoilla lukiessasi tätä, myös kun sydänkeskuksesi laajenee ja oivallat, että olet osa valtavaa universaalia valoperhettä ja yhdistyt jälleen heidän kaikkien kanssa. He eivät ole olleet koskaan poissa – he ovat aina olleet täällä/tässä.

Laajennu nyt vielä lisää: sinua aktivoidaan tällä hetkellä, kyetäksesi ottamaan täysin takaisin ensimmäisen luomisen sieluitsesi ja yhdistymään galaktiseen ja universaaliin itseesi kaikilla tasoilla, sillä mitä enemmän tietoisuutesi kohoaa, sitä enemmän voit päästä moniulotteisiin tiloihin.

Fyysinen illuusio ei ole koskaan sitonut sinua – sieluasi ei sido mikään. Se on vapaa matkustamaan minne tahansa äärettömissä universumeissa, ja alat muistaa, kuka ja mitä olet totuudessa, kaikilla tasoilla.

Korkeammat oppaani kertovat minulle, että kaikki on mahdollista. Ei ole mahdottomuuksia. Meidän täytyy viimeinkin astua ulos mielemme rajoittavista siteistä ja kaikesta ohjelmoinnista, mitä olemme koskaan saaneet maatasoilla, ja siirtyä täyteen äärettömyyteen.

Prosessin aikana oivalla, että luot oman todellisuutesi. Todellisuutesi ei ole sidottu kehenkään, joka lietsoo pelkoa tai ennustaa tuhoa ja hävitystä, tulta ja tulikiveä. Sinulla on nyt vapaus astua pois kaikista siteistä, todelliseen universaaliin sieluitseesi.

Vedät sitä puoleesi, mihin keskität huomiosi! Tämä on jumalainen laki!

Nyt on tärkeää joka päivä ja yö alkaa fokusoitua siihen, mitä todella haluat kanssaluoda uuteen Maahan ja uuteen kultaiseen aikaan, rakkaudella, korkeimmilla ja parhailla tavoilla, kaiken korkeimmaksi hyväksi.

Visualisoi ykseys/yhtenäisyys.

Visualisoi kaikkien ihmisten työskentelevän yhdessä yhtenä.

Tunne sitä.

Silloin kun kaikki hyväksyvät kaikkien ja kaiken monimuotoisuuden ja tietävät, että kaikki on yhtä ja olemme kaikki yhden ainoan universaalin valokehon soluja, silloin todellisuudessa olemme kaikki YHTÄ.

Visualisoi eläinten, kasvien, puiden, ihmisten ja valoyhteisöjen työskentelevän yhdessä, rakkaudessa ja kommunikoiden rakastavasti, kun telepatiasta tulee normi. Mitä enemmän teet tätä, sitä enemmän alat ELÄÄ sitä suuren rakkauden kera, riippumatta siitä, mitä näyttää tapahtuvan ympärilläsi.

Tästä syystä hiljainen aika on niin tärkeää ja välttämätöntä. Jos huomiosi on muualla, et pysty visualisoimaan etkä voi olla hiljaisuuden tilassa, jossa olet YHTENÄ sisäisen jumaluutesi kanssa, muodostat ykseyden paikan ja kanssaluot suuren rakkauden kera.

Tässä kohtaa Muutos voimistuu nyt. Se mikä ei enää palvele korkeinta sielukasvuamme ja hyväämme, putoaa pois. Hajoaa.

Astu ulos vanhasta – se on tarpeetonta!

Astu uuteen!

Tulit tälle planeetalle EDELLÄKÄVIJÄSIELUNA, ja tiesit täysin hyvin, mitä tapahtuisi, ja olit hyvin innoissasi – sillä sielusi on valmistautunut miljoonia maavuosia juuri tähän.

Ei ole ujojen ja arkojen aikaa – on uranuurtajien, pioneerien aikaa, niiden jotka ovat edelläkävijöitä, tiennäyttäjiä ja joiden tarvitsee nyt astua täysin tuntemattomaan kaikin tavoin.

Hyvä uutinen on, että tuota tuntemattomalta näyttävää voi navigoida, ja navigointityökalut ovat SISÄLLÄ omassa sielussasi – monadisi ja kaikki universaalit taustatukitiimit ovat läsnä auttamassa sinua.

Murtaudu vapaaksi!

Nouse ylös!

Laajene! Laajene! Laajene!

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Tuo ihmeellinen Risiiniöljy!

Paula Sagulin: Olin niin tohkeissani, kun opin risiiniöljyn käytöstä jopa ongelmiin, mihin on käytetty tavallisesti kirurgin veistä. Ajattelin heti, että kunpa kaikki tietäisivät tästäkin upeasta itsehoitomahdollisuudesta.

Ja itse asiaan…

 

Risiiniöljy tehdään ricinus communis kasvin siemenistä puristettavasta öljystä. Sitä on käytetty tuhansia vuosia terveydenhoitoon monissa kulttuureissa, myös kiinalaisessa lääketieteessä.

 

Kiinalaisen lääketieteen mukaan risiiniöljy liikuttaa verta ja muita nesteitä sekä hoitaa tulehdusta. Kiinalaisen lääketieteen mukaan risiiniöljy tukee maksan toimintaa.

 

Meillä on pilvin pimein vaivoja, joihin auttaa verenkierron vilkastaminen ongelma- alueella. Kun veri liikkuu, happi ja hiilidioksidi liikkuvat, samoin tekevät ravinteet ja aineenvaihdunnan jätteet. Kipu onkin yleinen merkki veren huonosta liikkeestä.

 

Tulehduksia on isompia ja pienempiä, jolloin risiiniöljy voi olla tukemassa paranemista. On tulehduksia aknesta hiljaiseen tulehdukseen.

 

Ja mihinkäs kaikkeen se maksan toiminta vaikuttikaan? Silmiin, limakalvoihin, lihasten toimintaan, hermoston toimintaan, liikkeeseen koko kehossa. Ihon verinahka liittyy maksan toimintaan, eli kaikki iho ongelmat, jotka menevät yhtään syvemmälle ihoon, liittyvät maksaan.

 

Maksa on tunteiden koti, ärsytys ja viha ovat maksan tunteita. Heräily klo 1–3 välillä liittyy maksaan.

 

Silmissä voi olla kaihi, sekin liittyy maksaan. Risiiniöljyä tippa luomelle illalla, imeytyy yön aikana syvemmälle. Moni on kertonut poistaneensa kaihensa hoidolla.

 

Ovatpa monet poistaneet luomia, syyliä ja rasvapattejakin risiiniöljyllä. Pienille alueille öljy on usein kätevintä sivellä sormin. Rinnan hyvänlaatuisiin patteihin voi laittaa risiiniöljyä liivinsuojukseen.

 

Jos risiiniöljyllä haluaa hoitaa suurempaa aluetta, esimerkiksi vatsaa, maksaa, munuaisia, kipeää polvea tai ärtynyttä emännänkyhmyä, silloin se käy kätevimmin risiiniöljykääreen avulla. Risiiniöljy kulkeutuu syvälle ihon pinnan alle ja kun öljyä on laitettu reilusti paksuun kääreeseen, imee iho sitä yön aikana moninkertaisesti verrattuna pelkkään iltaisin alueen sivelyyn öljyllä.

 

Lisääntymiselinten ongelmiin risiiniöljyä on käytetty niin kuukautiskivuissa, lapsettomuudessa, kystissa ja muissa ylimäärisissä kasvustoissa.

 

Risiiniöljyä kannattaa ensin testata pienelle ihoalueelle, allergian varalta.

 

Raskaana olevan ei tule käyttää risiiniöljyä keskenmenoriskin vuoksi.

 

Sitten vain miettimään mikä oma vaiva liittyy maksan energiaan, puutteelliseen verenkiertoon tai tulehdukseen.

 

Risiiniöljyn käytössä tulee olla pitkäjänteinen, kyseessä on aina viikkojen, jopa muutaman kuukauden hoitojakso.

 

Kääreen käytössä ohjeistetaan käyttämään käärettä 3–5 yötä viikossa.

Mitä ovat Starseeds ja Astraalimatkustaminen?

ChatGPT:n vastaus, kun kysyttiin mitä ovat Starseedit ja Astraalimatkustaminen:
<3
”Starseeds” (Tähtisiemenet) on termi, jota käytetään usein henkisessä ja metafyysisessä yhteisössä viittaamaan ihmisiin, joiden uskotaan olevan sielultaan peräisin muilta planeetoilta, tähtijärjestelmistä tai ulottuvuuksista. Tämä käsite perustuu ajatukseen, että nämä sielut ovat valinneet syntyä ihmiskehoon maapallolla erityisten henkisten tehtävien tai oppimiskokemusten vuoksi.
<3
Starseedeille ominaisia piirteitä voivat olla:
Syvä tunne siitä, ettei kuulu maan päälle: Monet starseedit kokevat vieraantumista ja erilaisuuden tunnetta, ikään kuin he eivät olisi kotoisin tästä maailmasta.
<3
Henkinen vetovoima: Heillä on usein voimakas kiinnostus henkisyyteen, metafysiikkaan ja mystisiin kokemuksiin.
<3
Erityiset kyvyt: Jotkut starseedit saattavat omata poikkeuksellisia psyykkisiä tai parantavia kykyjä.
<3
Syvälliset kysymykset elämästä ja universumista: He ovat usein kiinnostuneita suurista eksistentiaalisista kysymyksistä ja pyrkivät ymmärtämään elämän syvempiä merkityksiä.
<3
Vahva halu auttaa ja parantaa: Monilla starseedeillä on voimakas halu auttaa muita ja tehdä maailmasta parempi paikka.”
**
Mitä on astraalimatkustaminen:
”Astraalimatkaaminen, jota kutsutaan myös astraaliprojektioksi, on käsite, joka viittaa henkilön tietoisen mielen tai ”astraalikehon” uskotaan kykenevän irtautumaan fyysisestä kehosta ja matkustavan astraalitasolla tai astraalimaailmassa. Tämä ajatus on osa monia henkisiä, esoteerisia ja mystisiä perinteitä sekä new age -ajattelua.
<3
Astraalimatkustamisen keskeisiä piirteitä ovat:
Kehon ulkopuolinen kokemus: Henkilö kokee poistuvansa fyysisestä kehostaan ja kykenee näkemään ympäristönsä tai matkustamaan muihin paikkoihin tai ulottuvuuksiin.
<3
Astraalitaso: Tämä on uskomuksen mukaan eräänlainen henkinen tai metafyysinen ulottuvuus, joka eroaa fyysisestä todellisuudesta. Astraalitasolla voi olla omat lakinsa ja olemuksensa, ja se voi sisältää sekä tuttuja että outoja ja fantastisia maisemia.
<3
Tietoinen hallinta: Toisin kuin unissa, astraalimatkaamisen yhteydessä henkilö on usein tietoinen kokemuksestaan ja pystyy hallitsemaan liikkeitään ja toimintaansa astraalitasolla.
<3
Henkiset kokemukset: Astraalimatkaamista pidetään usein henkisenä tai mystisenä kokemuksena, joka tarjoaa syvällistä tietoa, henkisiä opetuksia tai erityisiä henkilökohtaisia oivalluksia.
<3
Harjoittelu ja tekniikat: Astraalimatkaamista voidaan harjoitella ja kehittää erilaisten meditaation, visualisoinnin ja rentoutumisen tekniikoiden avulla.

PÄIVITYS

http://luxonia.com/viestit/96-judith-kusel/10671-13122023-paeivitys

Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
13.12.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kiihtyneen ylösnousemuksen myötä huomaamme, että tietoisuutemmekin kohoaa ja samalla psyykkiset ja intuitiiviset kykymme/voimamme lisääntyvät. Pystymme näkemään valheiden läpi, kun meistä tulee aina vain erottelevampi. Lisäksi olemme sallimatta itseämme vedettävän niiden loihtimiin draamoihin, jotka valitsevat jäädä vanhaan maahan ja hajota sen kanssa, ja jotka yrittävät heittää noita draamoja meille.

Kaikki järjestelmät hajoavat, koska ne eivät kestä tätä taajuutta enää. Tämä pätee kaikkiin yksilöihin ja yhtä lailla suurempaan kokonaisuuteen.

Kyse on paluusta yksinkertaisuuteen. Monimutkaiset ja vanhanaikaiset vanhat järjestelmät korvataan yhteisöillä, jotka toimivat kuin solut uuden kultaisen ajan suuremmassa kehossa, ja myös valotemppeleitä nousee jo ja galaksienväliset ja universaalit neuvostot ankkuroivat niitä.

Muutos voimistuu, ja sen myötä sielut eivät yksinkertaisesti halua enää sotia, ja kiistelyä ja tappelua, ja sen sijaan he löytävät asioita, jotka yhdistävät, tuovat ja kutovat heidät yhteen, kun vanhaa erillisyyttä ja kaksinaisuutta ei todellisuudessa ole ja sitä esittävät vain ne, jotka roikkuvat edelleen vanhassa.

Huomaa, ja tämä on hyvin tärkeää: monilla on haasteita, kun myllätään paljon esiin vanhaa, mistä täytyy lopultakin päästää täysin irti. Vanhat järjestelmät, vanhat elämis-, (toisiin) yhdistymis- ja toimimistavat alkavat yksinkertaisesti hajota ja hävitä. Mitä pidempään yksilö yrittää paikata asioita, sitä enemmän ne hajoavat.

Tässä kohtaa täytyy tehdä sisäistä työtä, tuo lopullinen irtipäästäminen ja sitten syvä antautuminen, jotta yksilö on harmoniassa suuremman universaalin tahdon kanssa, kun suuri yleissuunnitelma kehittyy paljon suuremmilla tavoilla, kuin voimme edes kuvitella nyt. Muista, ettei ainoastaan Maa ylösnouse, vaan koko tämä aurinkokunta, galaksi ja universumi. Ja kaikki se on raiteilla.

Mitään ei puutu. Tämä suuri suunnitelma on määrätty aioneita sitten, ja nyt se toimii viimeisen päälle. Alfa ja omega sulautuvat yhdeksi.

Vanhaa patriarkaattikoetta/kokeilua ei ole enää. Se ei päde enää. Nyt on pyhä paluu jumalaisen maskuliinisuuden ja jumalaisen feminiinisyyden väliseen ykseyteen ja harmoniaan, kun kumpikin on yhtä voimaantunut, ja jumalainen maskuliinisuus on täysin vireessä oman feminiinipuolensa kanssa, ja jumalainen feminiinisyys oman maskuliinipuolensa kanssa. Ne kohentavat/parantavat toisiaan kauniisti.

Tämä merkitsee superkvanttimuutosta kaikissa suhteissa, perheessä, yhteiskunnassa, ja kaikissa ja kaikessa.

Palataan näkyvyyteen galaksienvälisen laivueen ja galaksienvälisten neuvostojen ja universaalien neuvostojen kaikilla tasoilla, ja sitä tapahtuu jo. Monet tähtisiemenet, kuten minä, toimivat jo moniulotteisella tasolla ja työskentelevät näiden neuvostojen kanssa – työskentelemme unitilassamme, todellisessa sielumuodossamme.

Meistä on tulossa universaalisti tietoisia, jolloin kaikki valheet joita meille on koskaan kerrottu – että tämä planeetta on olemassaolon tärkein asia/ainoa oikea – korvataan sen täydellä oivaltamisella, että galaksienväliset neuvostot ja galaksienvälinen laivue ovat olleet mukana tällä planeetalla aivan alusta saakka (kuten kerron kirjoissani), ja ne ovat olleet aina täällä eivätkä ole koskaan lähteneet.

Nämä kaikki kylvivät meidät, ja näin ollen näytämme heiltä. He ovat niin korkealle kehittyneitä, ettemme voineet nähdä heitä fyysisillä silmillämme tuhansiin vuosiin, koska unohdusverhot laskeutuivat ja tämän myötä meni kykymme matkustaa avaruuteen.

Nämä korkealle kehittyneet sielut hyväksyvät täysin universaalin kristustietoisuuden, ykseyden ja harmonian, ja he työskentelevät sydämen jumalaisesta rakkaudesta käsin.

Monet galaksienväliset sivilisaatiot ovat 7-12D, ja tähän sisältyy Venus aurinkokunnassamme. Heidän aluksensa on tietoinen. Ja heillä on kyky teleportoida välittömästi massiiviset emäaluksensa universumista toiseen.

Tuollainen teknologia palautetaan uudessa kultaisessa ajassa, kun tietoisuutemme nousee täysin viidenteen ulottuvuuteen ja kiihtyy seitsemänteen, ja sitten avaruusmatkailu palaa täysin ja saamme jälleen myös omat emäaluksemme, kuten meillä oli aiemmin.

Olemme jo uudessa Maassa, jossa siitä mikä muutama vuosi sitten leimattiin scifiksi, tulee normaalia.

Tällaisten valtavien hyppyjen myötä universaalilla asteikolla, meitä pyydetään nyt pysymään mukana tässä ja olemaan pitämättä kiinni mistään. Päästä irti kaikesta, mihin koskaan uskoit kykeneväsi, mikä on mahdollista ja mikä on mahdotonta, kun risteilemme nyt täysin tuntemattomaan – kuitenkin kaikki navigointityökalut ovat sisällämme.

Meitä opastavat ja meitä auttavat ja meistä huolehtivat universaalit mestarit, galaksienvälinen laivue Astharin korkeassa komennossa (ja tämä on nyt laajentunut, kun tämä laivue työskentelee universaaleilla ja multi-universaaleilla tasoilla) ja universaalit ja galaktiset mestarit, ja tässä lordi Melchizedek on merkittävä.

Tämän lisäksi ovat ne mestarit, joilla on ollut elämiä maan päällä ja jotka näin ollen tietävät, millaista oli elää vanhassa Maassa.

Arkkienkelit, enkelit, yksisarviset ja lohikäärmeet (ja nyt 9-12D lohikäärmeet tekevät läsnäolonsa tunnetuksi ja puhdistavat maan syvimpään ytimeen saakka) ovat kaikki täällä auttamassa meitä ja yhdistymässä kanssamme enemmän.

Lady Gaia on jo ylösnoussut ja karistaa nyt täysin itsestään vanhan maan, kun se ruumiillistaa täysin uuden maan.

Täällä oleminen todistamassa tätä ja osallistumassa tähän on tosiaankin asia, johon sielusi on valmistautunut monta miljoonaa maavuotta, ja tämä on ainoa syy, miksi olet täällä – katsomassa tämän muutoksen läpi ja saattamassa loppuun mission.

Olen puhunut.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SUORAAN SYDÄMESTÄ

http://luxonia.com/viestit/23-valerie-donner/10672-4122023-suoraan-sydaemestae

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
4.12.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tarinoita uutiskirjeestä.

Rakas maajoukko,

tässä on viimeisin Apollolta: ”Tervehdys, olen Apollo. Tervehdin teitä tänään valoryöpyllä, täyttämään kehonne jokaisen solun ja muistuttamaan teille, että olette kaunis jumalainen olento. Jumaluutenne merkitsee kaikkea. Näin Lähde toimii teidän kauttanne, luomakunnan kautta. Nyt on tärkeintä, että käännytte sisäänpäin ja pyydätte saada yhdistyä enemmän tulevaisuuden itseenne. Tuleva itse esittää merkittävää roolia ylösnousemusprosessissa. Kun yhdistytte tulevaan itseenne, pystytte suodattamaan totuuden, aivan kuten suodatatte kahvinne aamulla. Totuus on talletettuna solurakenteeseenne. Sen sytyttävät totuus sydämessänne ja valo, jota tulee käpylisäkkeeseenne ja valokehoonne.

Taajuutenne kohoavat yli sen, mitä voitte kuvitella. Tämä merkitsee, että keho on nyt kokonaisuutenne elävä ilmaisumuoto. Valaisette kuin akku, joka on ladattu täyteen. Tehtävänne on käyttää tätä akkua hyvin. Teidän on parasta laittaa itsenne tähän tietoisuuteen ja kiinnittää huomiota, mihin menette ja mitä teette. Tästä tietoisuudessa on kyse. Tietousuuden täytyy nousta, kuin aurinko joka aamu, riippumatta siitä näettekö sen vai ette. Näin saatte tehtyä sen, mitä tulitte tekemään tulevana itsenänne.

Olkaa siis tarkkana siinä, mitä laitatte tietoisuuteenne. Tuhoavat vaikutukset haluaisivat näyttää teille rumuutta ja pelotella teidät pois kauneudesta ja rakkaudesta. Älkää antako niiden tehdä sitä. Puolustakaa totuutta, jotta voitte olla valopilari osana suunnitelmaa Maan ylösnousemiseksi. Olette uuden Maan uusia roolimalleja. Teidät on tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. On aika astua tuohon kaltaisuuteen.”

Miten menee, maajoukko? Tunnette ehkä olevanne vähän epätasapainossa tai sijoiltanne näistä voimakkaista energioista. Ne ovat äärimmäisiä! Hyvin paljon tapahtuu nyt suoraan silmiemme edessä, minne ikinä menemme, ja myös takapihallamme. Kauneutta putkahtelee esiin kaikkialla. Alat nähdä värit paremmin, kuin koskaan ennen. Taikuutta ja ihmeitä tapahtuu kaikkialla. Ennenkuulumattomia tapahtumia, kuten revontulia, näkyy USA:n pohjoisosissa, mikä vahvistaa tietoisuuden kohoamisen.

Etsi tätä, kun jatkat ylösnousemustasi. Lisääntyvää kauneutta tulee eteesi, myös laajentunut kykysi nähdä se. Yhtenä iltana uneksin siitä yhden ystäväni kanssa ja avasin autuusportaalin. Tunsin tuon autuuden koko yön. Tunsimme kumpikin tuon autuuden seuraavan päivän. Tuona päivänä otin kuvan auringosta takapihallani. Nämä kaksi kuvaa näyttävät portaalin takapihallani.

Kuva, joka sisältää kohteen piha-, taivas, kuu, puu

Kuvaus luotu automaattisesti  Kuva, joka sisältää kohteen piha-, taivas, puu, vesi

Kuvaus luotu automaattisesti  Kuva, joka sisältää kohteen piha-, puu, auringonvalo, hyttysverkko

Kuvaus luotu automaattisesti

Toinen ystäväni lähetti minulle juuri kuvia siitä, kun hän matkustaa Isoillajärvillä Minnesotassa. Hän sanoo, että portaaleja on kaikkialla (viimeinen kuva). Sinun ehkä kannattaa etsiä tätä sieltä, missä asut. Käytä puhelinta ja katso, mitä tulee esiin.

Tätä kauneutta tulee meille, koska olemme viidennessä ulottuvuudessa ja korkeammalla. Alamme elää ihmeen/ihmetyksen maailmassa. Alamme nähdä asioita, joita emme voineet nähdä aiemmin, ja teknologia auttaa meitä siinä. Voitko kuvitella, miten paljon paremmaksi tulee?

Kun fokusoidumme siihen, mikä on hyvää, kaunista ja todellista, valo täyttää meidät enemmän. Pelkopohjainen media ja jotkut vaihtoehtouutiset työntävät usein vanhoja kolmannen ulottuvuuden kuvia, jotka eivät enää päde. Valoon fokusoituminen johtaa siihen, mitä tulimme tänne tekemään. Kyse on tietoisen valinnan tekemisestä joka päivä kaikin tavoin.

Kenties olet pannut merkille parantuneen itsetietoisuutesi? Tämäkin liittyy ylösnousemusprosessiin, kun vapautamme itsemme menneisyyden muistoista, ja siihen sisältyvät myös entiset elämät. Fyysinen kehomme auttaa meitä päästämään irti tuskallisista muistoista. Kun ne tulevat esiin, saamme käsitellä ne ja päästää irti niistä. On tärkeää kuunnella kehoamme, tunteitamme ja pitää huolta niistä.

Aina kun saamme kehotuksen tehdä jotain kivaa hyväksemme, kuten mennä kauniille kävelylle, tehdä kiva ateria, jutella samanmielisten ystävien kanssa, kuunnella kaunista musiikkia tai laulaa tai tanssia, tuomme iloa ja korkeamman tietoisuuden energioita itsellemme. Tämä on tärkeää, koska se auttaa meitä kokemaan autuutta, ja sillä tavalla elämme viidennessä ulottuvuudessa ja korkeammalla. Olemme iloisessa juhlassa, kun elämme harmoniassa, rakkaudessa, rauhassa, myötätunnossa, yhteistyössä, kauneudessa ja kiitollisuudessa. Olemme samanmielisten ystäviemme ja galaktisen perheemme kanssa. Meillä on upea tulevaisuus.

Globaalilla tasolla NESARA ja GESARA viimeisteltiin 5.11.2023. Siinä muutamme koko rahoitusjärjestelmämme, mikä tuo yltäkylläisyyttä meille kaikille, sekä vapauden. Tässä on linkki: Phil Godlewski. Useimmat teistä luultavasti tuntevat jo NESARA:n ja GESARA:n, koska olemme kuulleet niistä jo vuosia. Se on prosessissa.

Hiljattain tulin tietoiseksi kultaisesta planeetasta nimeltään Christara. Tämä on suuren yltäkylläisyyden planeetta. Yltäkylläisyyden kuningatar asuu siellä sekä monia yltäkylläisyyden jumalattaria. Tämä on yltäkylläisyyttä, johon voimme päästä käsiksi nyt. Sinun ehkä kannattaa harkita tämän kauniin planeetan meditointia. Tunne tuota energiaa, ja hengitä sitä sisään. Pyydä pääsemään Christaran yltäkylläisyyteen. Tässä on kuva, miltä yltäkylläisyyden jumalatar voisi näyttää.

Kuva, joka sisältää kohteen Ihmisen kasvot, maalaus, piirros, luonnos

Kuvaus luotu automaattisesti

Vaikuttaa myös siltä, että valtavirran mediapersoonia, jotka ovat työntäneet valheita ja joille on maksettu siitä, ja jotka ovat tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan, aletaan pidättää. Näyttää siltä, että heidän valtavirran valeuutispunttinsa tutisevat. He eivät koskaan uskoneet, että heitä paheksuttaisiin. Tämä pätee myös eliittiin. Näyttää siltä, että melko pian he ovat aikansa eläneitä.

Lähetys Miralta 4.12.2023

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Työskentelen edelleen kokoaikaisesti Maaneuvoston kanssa. Neuvostomme on äärimmäisen kiireinen tällä hetkellä. Paljon on aktivoitu tuomaan valoa ja korkeampaa tietoisuutta maan päälle. Olemme tekemisissä moniulotteisen maailman, sisäisen maailman ja alamaailman kanssa, sillä kaikkia käsitellään samanaikaisesti. On paljon työtä tehtävänä.

Kiitämme maajoukkoa kaikesta sen kovasta työstä. Olette pitäneet valoa monta inkarnaatiota ja erityisesti tässä inkarnaatiossa. Kaikki nostetaan esiin, koska sillä ei voi enää olla otetta maan päällä, niin kuin oli menneisyydessä. Nämä energiat menevät sinne, missä ne voidaan käsitellä tarkoituksenmukaisimmin.

Se mitä teemme, on hyvin organisoitua ja tarkkaan harkittua. Teemme tämän prosessin jokaisessa ylösnousemuksessa, eikä Maa ole poikkeus. Maa on kuitenkin yksi turmelluimmista planeetoista, joita olemme koskaan auttaneet. Tämä johtuu siitä suuresta joukosta olentoja, jotka ovat kontrolloineet Maata aioneita. Heidät poistetaan, eikä heidän sallita enää koskaan tulla Maahan. Monet ”poisluodaan”. Tämä tapahtuu, silloin kun olennot ovat niin pimeitä, että heitä ei voi pelastaa.

Maa ja kaikki elämä sen päällä tarvitsee kovasti parannusta. Minulla on ilo kertoa, että uuden Maan jokainen aspekti, jossa elätte kultaisessa ajassa, on parantava. Elätte kiitollisuudessa ja yltäkylläisyydessä. Sydämenne laulaa, ja olette autuudessa ja onnellisuudessa. Se mitä olette tottuneet näkemään vanhassa kolmannen ulottuvuuden aineellisessa maailmassa, on ohi. Vetäkää muutaman kerran syvään henkeä, kun otatte sisään sen, mitä sanon. Se on totuus, ja se on totta.

Kuljette kevyesti uudessa Maassa, sillä olette valon täyttämiä. Askeleenne ovat pehmeitä, ja valaisemisenne on suurta. Se on ohi, mitä olette kokeneet menneisyydessä, ja sen vastapainona on sellaista rakkautta ja yltäkylläisyyttä, että haluatte laulaa ja tanssia jatkuvasti. Autatte muita, ja he auttavat teitä. Luovuutta ja anteliaisuutta virtaa sydämistänne. Luoja antaa tunnustusta sille, minkä luotte ja annatte rakkaudella. Enkelit kietovat siipensä ympärillenne, ja valo heijastuu joka ajatuksessa, sanassa ja teossa.

Eläimillä on paljon kerrottavaa teille, sillä niilläkin on ollut melkoinen matka maan päällä. Tiesittekö, että he ovat mestareita valepuvussa? On kaunista vuorovaikutusta teidän ja eläinten välillä. Kasvit ja kivet aktivoituvat myös, ja ne osallistuvat tietoisesti elämäänne. Vedet on puhdistettu ja niitä kunnioitetaan. Ne auttavat teitä taianomaisesti kehonne kanssa, parantumisessanne sekä kasvien, kukkien ja puiden kasvussa. Tämä kaikki on täydellinen rakkauspaketti.

Kiitämme teitä valostanne ja kärsivällisyydestänne, mitä on vaatinut pitää valoanne täällä maapallolla ja kohdata rohkeasti kaikki, mitä teidän on tarvinnut kokea. Teitä kunnioitetaan syvästi koko luomakunnassa. Teitä rakastetaan ja arvostetaan verrattomasti. Teitä kunnioitetaan ja ihaillaan koko ikuisuuden. Tulevaisuudessa pystytte menemään paikkoihin, joissa voitte kertoa tarinoita siitä, millaista oli asua maan päällä ja auttaa ylösnousemuksessa.

Olen Mira, ja rakastan teitä. Olen hyvin kiitollinen ollessani kanssanne nyt, kun otamme Maan takaisin.

Lopuksi

Meillä on onni elää näinä uskomattomina muutosaikoina, joissa on taikuutta ja ihmeitä. Tätä tulimme tänne tekemään ja tätä olemme odottaneet. Joka katseella voi löytää uutta kauneutta, jos vain ottaa aikaa huomata sen. Uudet energiat, empatia ja voimakkaat tunteet voivat olla pakahduttavia, mutta ne saavat huomiomme. Meille sataa kauneutta ja ihmettä. Tämä on vasta alkua viidennessä ulottuvuudessa ja korkeammalla elämisessä.

Taianomaista joulunaikaa. Ole näiden eritysaikojen ykseydessä. Pidä sydämesi avoimena ja osallistu valon yltäkylläisyyteen ja kauneuteen.

Jos joku teistä tuntee kutsun antaa meille lahjan erikoislahjoituksena tähän aikaan, voitte tehdä sen PayPalilla. Kiitos kaikille teille, jotka olette tukeneet näitä nettisivuja. Teitä arvostetaan suuresti.

Rakkautta ja kaikkia hyviä asioita teille!

Valossa,

Valerie

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SINISEN SÄTEEN YLÖSNOUSEMUSOIREITA

http://luxonia.com/viestit/66-shekina-rose/10660-9122023-sinisen-saeteen-yloesnousemusoireita

Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose (shekinarose.com)
9.12.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ylösnousemusoireita – surun tai autuuden tunnetta; kaksi maailmaa on olemassa samanaikaisesti; iso valomuutos tapahtuu nyt – voimakas transformaatio

*

Hyvin merkittävä asia tapahtuu – valomuutos ihmiskunnan ylösnousemuksessa. Korkeamman tietoisuuden voimakas transformaatio tapahtuu, kun siirrytte uuteen vuoteen ja koko joulukuun. Kaksi maailmaa on olemassa samanaikaisesti, kun monet teistä pystyvät elämään ja toimimaan kummassakin maailmassa.

Riippumatta siitä, mitä maailmassa tapahtuu – mikä voi vaikuttaa hyvin vastakkaiselta kuin ylösnousemus – uusi Maa nousee planeetan lisääntyvän valon myötä. Tämä heräämisten ja lisääntyvän valon kiihtyminen tapahtuu, koska ne kehittyneet tähtisiemenet ja ylösnousseet sielut, jotka ovat inkarnoituneet erityisesti tätä tarkoitusta varten, haluavat henkistä ylösnousemusta. Se lisää vauhtia ja aiheuttaa värähtelytaajuusmuutoksen planeetalla.

2000 vuotta ”tähtiaktivointien valoa” Plejadien fotonivyöstä

Tapahtuu jumalaisen ajoituksen mukainen linjautuminen, kun päätätte valtavan syklin planeetalla, äskettäisten pimennysten lisättyä ylösnousemusvauhtia. Mikä huomattavinta, auringosta ja Suuresta keskusauringosta sykkii vieläkin voimakkaampia galaktisia valoaaltoja. Vuodesta 2012 eteenpäin olette olleet osa Plejadien fotonivyötä, 2000 vuotta ”tähtiaktivointien valoa” ja korkeamman taajuuden päivityksiä universaalista älykkyydestä.

Latauksia ja sointusignaaleja Keskusauringosta, universaalista älykkyydestä 444

Tulevaisuudesta tulee maailmantapahtumien taajuusmarkkereita, jotka lähettävät signaaleja ja aikamatkaajia universumista. Uutta ja paljastettua informaatiota vapautetaan planeetalle latauksilla ja sointusignaaleilla, yhdistävän ykseystietoisuusverkon kautta, niille sieluille jotka pystyvät vastaanottamaan sen.

Tämä ei tapahdu, koska rauhaa luodaan planeetalle, vaan koska teitä tarvitaan olemaan taivaan kanava maan päällä. Paljastuksia aidosta jumalaisesta suunnitelmasta, jumalaisesta ihmisestä, suurenmoisen sielunne todellisen ydinolemuksen heräämisestä.

Monet teistä ovat jo kokeneet korkeampia latauksia, muutoksia ja sointuinformaatiota tähdistä ja universumista. Ja muille sitä alkaa tapahtua, ja se lisääntyy joulukuussa ja vuoden alun pyhinä päivinä.

Uuden Maan siirtymän oireita, ylösnousemuksen ruumiillistaminen

Kehotetaan konsultoimaan terveydenhoitoammattilaisia ylösnousemusoireista, kun kaikki oireet eivät aiheudu ylösnousemuksesta. Ja vaikka kyse on ehkä ylösnousemusoireesta, saatatte silti tarvita apua prosessissa. Nämä ovat ehdotuksia – luota omaan intuitioosi.

* Ruumiillistumislatauksia ylösnousseilta mestareilta

Saatat saada valaistusta Jumalalta, Pyhältä Hengeltä tai ylösnousseilta mestareilta, kun heidän olemuksensa innoittaa sinua. Lisäksi et ehkä pysty täysin toimimaan, ennen kuin nämä energiat on ankkuroitu ja maadoitettu. Toiset saattavat kokea rauhan ja myötätunnon läsnäolon ja kokea tämän ympäristössään hyvin selvänä, ”silkkisenä” läsnäolona.

* Jumalaisen kentän, uuden Maan kokeminen

Monet teistä ovat yhdistyneet täydemmin jumalaiseen kenttään, uuteen Maahan ja taivaaseen maan päällä. Kun pystytte nyt pitämään täydellisemmin tämän taajuuden, on vaihtelua, jossa vanhat uskomukset ja ajatukset voivat ottaa teidät pois siitä. Kuitenkin kun nyt olette tietoisempi tuosta värähtelytaajuudesta ja jumalaisen kentän taajuuden ruumiillistamisesta, on helpompaa palata takaisin kenttään.

* Päänsäryt

Auttaa, kun juo enemmän vettä ja pidätte lyhyitä taukoja työstä rentoutuaksenne. Se voi johtua kolmannen silmänne ja kruunuchakranne avautumisesta ja kehittymisestä uudelle tasolle.

* Kolmannen silmän alueen kutina

Aikajanamuutokset tuovat jaksoja, joissa aika tuntuu erilaiselta ja siirrytte edestakaisin aikaan ja pois siitä. Häiriöitä todellisuudessa, jolloin lyhyen aikaa asiat eivät näytä siltä, kuin muistitte, tai puuttuu asioita, jotka tulevat sitten takaisin.

* Surun vapautumista ja tunnepuhdistusta

Kun voi tuntua siltä, että valo työntää kovemmin, jotkut teistä kokevat ehkä enemmän tunnekehon purkauksia. Muistakaa, että tämän palvelun tekeminen on elintärkeää sielullenne. Kehon tärinää tai sisällä tuntuu tärisevän, lyhyitä aikoja. Tämä on energian päivittymistä ja laajentumista. Värähtelynne muiden ulottuvuuksien ja valomaailmojen kanssa lisääntyy.

* Muutos tavassanne työskennellä

Koska tarvitsette enemmän aikaa ottaa vastaan ja integroida uusia energioita, teidän ehkä täytyy työskennellä vähän aikaa ja sitten pitää tauko, sitten taas työskennellä vähän aikaa ja sitten tauko. Ette enkä pysty istumaan pitkiä aikoja. Tarvitsette ehkä kokonaisen päivän korkeampien energioiden integroimiseen.

Kehonne tarvitsee enemmän happea ja liikettä tämän prosessin aikana, jotta se pystyy ottamaan sisään energiaa. Tämä on ylösnousemuksen ruumiillistamista.

* Sopimattomuutta suhteissa – muutoksia, loppumisia ja uusia alkuja

Huomaatte suhteissa yhteensopimattomuutta taajuusmuutoksissa, tai löydätte myös enemmän yhtenäisyyttä muiden kanssa. Kun värähtelytaajuutenne muuttuu, koette myös ehkä suhteiden muuttumista tai loppumista.

* Sydämen laajentumisjaksoja. Sydämen rakkausvärähtelyaaltoja, jotka tuntuvat täysin ruumiillistuneilta.

* Korkeamman sydämen aktivointeja fyysisten ja tunneaistimusten kera, joissa tunnette henkenne kohoavan.

* Ylösnousemusflunssa tai ruuansulatusongelmia ja myrkkyjen vapautumista

Kehonne sopeutuu eri taajuuksiin ja siinä, miten se pystyy sisäistämään. Tämä voi olla myös myrkkyjen vapautumista. Käytte läpi merkittäviä muutoksia ruumiillistumassa.

* Itkettääkö, ettekä tiedä miksi?

* Heräättekö keskellä yötä?

* Muistamisongelmat, unohtelua ja kävelyä huoneeseen, unohtaen sitten, miksi olette siellä

Nämä ovat lyhyitä jaksoja ja syklejä, jolloin korkeampi tietoisuutenne ei tarvitse tuota informaatiota, ja voitte vaihtaa aikajanaa ja aikajanassa on häiriöitä. Tämä voi olla myös vastaenergioiden pommitusta, joka vääristää jumalaista kenttää, kun olette korkeampi tietoisuus ja teette muutoksia.

* Synkronismi ja yhteyksien lisääntyminen

* Tulevaisuuden näkeminen tai tunteminen unissa, meditaatioissa tai kuvavälähdyksinä

Halu ja tarve läheisempään ja aitoon yhteyteen ja kanssakäymiseen muiden, elämän ja luonnon kanssa.

Seuratkaa jatkuvasti empaattista henkistä intuitiotanne ja luottakaa siihen, kun sitä opastaa Jumala-Lähde jumalaisena synkronismina. Teillä on upea rytmi ja virtaus, joka sallii teidän olla, missä teidän tarvitsee olla, ja tehdä, mitä teidän on oikein tehdä tässä maailmassa. Se on jumalaista ajoitusta, ja se laittaa teidät jumalaisen kentän värähtelytaajuuteen.

***

Sinisen säteen olennot ovat indigojen kaltainen ultraherkkä, empaattinen sieluryhmä, jotka tulivat monilta eri ylösnousseilta planeetoilta ja monista valoulottuvuuksista valaisemaan ihmisen geenikoodin ja herättämään Jumalatietoisuuden Gaialla. He ovat valotyöntekijöiden kadonnut säde.

”Shekina”, hepreankielinen sana ”valokieli”, on sinisen säteen mentori. Shekina on luomisen pyhän jumalaisen feminiinisyyden kadonnut aspekti, joka on Jumalan ruumiillistuma, ylösnousemusprosessi. Sininen säde on kaikkien sinisten säteiden korkeimpien aspektien sieluryhmätietoisuus. Yhdessä annamme teille nämä lähetykset.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.