Katrin tulkintaa korteilla ja intuitiolla ❤ 30.8.2023

Kovin tuntuu olevan nyt raskasta energiamassaa liikkeellä. Taitaa se Merkuriuskin nyt perääntyä, joka tuo oman lusikkansa soppaan..
Kortit, jotka tupsahteli pöytään, kertoo myös tarinansa tähän vyyhtiin.
Energiat on nyt tosissaan voimistuneet, jotka taas liikuttelee meistä ihmisistä esiin niitä jämähtäneitä energiatukoksia ja solmuja. Ja ne poksahdukset saattaa taas laukaista esiin esimerkiksi sairauden tai vähintäänkin oireita siitä.
Ahtautta ja ahdistusta..
Nyt on kuitenkin ”iso käsi” ohjaamassa meitä sinne, minne olemme jo ennen tänne syntymää luvanneet mennä ja ne Tarkoitetut tehtävät ja ihmissuhteet tulevat siinä matkan varrella esiin. Nyt ei ole aika pakoilla tai perua sielunsopimuksiaan 🙏
Ohjeeksi annetaan: Antaudu matkallesi ja Luota, vaikka et näkisikään eteesi.
Melkeinpä turhaa on nyt suunnitella kalenteriin elämäänsä kovin pitkälle, pienillä yksityiskohdilla höystettynä, ellet luota siihen, että oma korkeampi itsesi, Tietoisuuden Velhosi, on puikoissa!
Kaikella on aina jumalallinen ajoituksensa❤
Monilla on raskaita menetyksiä ja/tai irtipäästöjä meneilläänkin. Se on kuitenkin osa Rakkautta ja Kaikkeutta, jota joudumme kokemaan. Se kuuluu elämään ja monesti ne ovatkin asioita, jotka raottavat Sydäntämme enemmän auki, kun vain kohtaamme ja koemme surun, niin kuin se tuodaan 🙏 Ja jonain päivänä osaamme päästää siitä irti niin, ettei se enää hukuta, vaan paremminkin nostaa meitä vahvempana ylöspäin ❤
Korteissa tulee vielä viestiä, että myös menneisyyden asioita voi nousta pintaan, jotta niistäkin voitaisiin päästää jo irti.
Niistä voi vain oppia, muuten ne ovat historiaa. Tulevaisuuttakin voi kuvitella ja tehdä vaikka Unelmakarttaa, mutta tärkeintä on kuitenkin elää tässä ja nyt.
Tulemme taatusti elämään unelmaamme tulevaisuudessa, jos vain osaamme antaa sille siivet ja ohjakset, eli Uskoa ja Luottaa❤
Täytyypä sanoa omalta kohdalta, että tyhmänrohkea luottaminen omaan unelmaan ja sisäiseen tietoon (vastoin yhteiskunnan oppeja/oletuksia) suattaapi toteutuakkin 😁
Wizard of Awareness:
”Sielusi tietää parhaiten, joten pysy rauhallisena ja tarkkaile”.
❤Olkoon syksysi täynnä Taikuutta!❤
Katri
**
Kortit: Guiding Light oracle ja The Enchanted Map oracle 😍
Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan 13 SOUL CONTRACTS Before you were born, you agreed to partake in specific experiences that assist in the evolution of your soul.Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan 5 KINDRED SOULS You are currently experiencing many changes in your relationships and friendshipsKuvassa voi olla tekstissä sanotaan 62 ENERGY PROTECTION Your belief that you are not safe may be invitin in energy that is throwing you off balancKuvassa voi olla tekstissä sanotaan DIVINE TIMING What you are working on now is divinely guided.Kuvassa voi olla tekstissä sanotaan Wizard of AwarenessKuvassa voi olla tekstissä sanotaan 45 Sad EmbraceKuvassa voi olla tekstiKuvassa voi olla tekstissä sanotaan 21 Field Oreams1 of Oreams

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

http://luxonia.com/viestit/78-marilyn-raffaele/10434-2372023-viesti-arcturuslaiselta-ryhmaeltae

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
23.7.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, toivotamme teidät jälleen kerran tervetulleeksi viestimme pariin.

Monilla on houkutusta epäillä ja kyseenalaistaa koko ylösnousemusprosessi, ja ymmärrämme sen, koska niin on erittäin helppoa tehdä näinä aikoina, kun väkivalta ja väärinymmärrys lisääntyvät maiden ja yksilöjen välillä. Ylösnousemusprosessi tuo automaattisesti muutosta, mutta siirtymisen sen väärän uskomusjärjestelmän yli, joka on hallinnut maailmaa tuhansia vuosia, täytyy tapahtua vähitellen tänä aikana, kun on pelkoa ja muutosvastarintaa.

Monet pitkään hyväksytyt uskomukset muuttuvat tai häviävät, kun tätä aina vain voimakkaampaa korkeataajuista energiaa virtaa Maahan. Nämä energiat paljastavat virheellisyyden paljossa sellaisessa, mikä on pitkään hyväksytty totuudeksi ja todellisuudeksi. Ne jotka ovat eläneet yhdestä tietystä uskomusjärjestelmästä riippuvaisena, menevät paniikkiin, kun se alkaa hajota, koska heillä ei ole mitään korvaamassa sitä. Näette tämän tuloksia hyvin monien toimissa, jotka yrittävät luoda uudelleen ja pakottaa vanhentuneita traditioita ja omia uskomusjärjestelmiään kaikille muille, vaikka sitten väkisin.

Voimaantuminen on henkinen ominaisuus, evoluution osa, mutta monille jotka eivät ole vielä ymmärtäneet tätä uutta voimaantumisentunnetta, se tuntuu luvalta tuputtaa omaa tahtoaan ja omia uskomuksiaan muille. Omien uskomusten pakottaminen muille – perheelle, ystäville tai vieraille – heijastaa erillisyys/egotietoisuutta korkeimmalla tasollaan. Kuitenkin myös tämä menee lopulta ohi, koska se saa itse asiassa monet harkitsemaan uudelleen omia uskomuksiaan ja kyseenalaistamaan paljon sellaista, minkä he ovat hyväksyneet automaattisesti. Se on osa ylösnousemusprosessia – paljastuminen, kyseenalaistaminen, uusin silmin näkeminen ja muutos.

Todistatte myös monien sellaisten toimia, jotka tuntevat oikeutusta olla ilkeitä, epämiellyttäviä ja väkivaltaisia, koska he tuntevat voimaantumisensa luvaksi ilmaista vanhoja tunteita ja uskomuksia, jotka he pitivät ennen kurissa. Tämäkin on osa ylösnousemusprosessia. Jossain kohtaa he oivaltavat joko muiden kautta, itsessään tai energiapalautuksen kautta sen tuskan, jota heidän sanansa ja toimensa aiheuttavat, ja alkavat jollain pienellä tavalla herätä.

Monet eivät vielä ymmärrä, että heidän todellinen luontonsa on jumalainen ja että heidän elämänsä kolmen ulottuvuuden kokemukset ovat askelia henkisen evoluution polulla. He näkevät kuoleman vihollisena, eikä vain siirtymisenä paikasta toiseen. Huume-epidemia on tulosta siitä, että hyvin monet tuntevat – aivan oikein – että elämässä on pakko olla enemmän, mutta eivät tiedä, miten siihen päästää käsiksi. Älkää olko liian huolissanne yliannostuskuolemista, koska nämä rakkaat sielut oppivat tuosta kokemuksesta voimallisen oppitunnin itsensä ulkopuolelta etsimisestä ja palaavat Maahan paljon suuremman viisauden kera.

Monilla teistä on uupumusta, kehokipuja ja pahoinvointia toisinaan. Tämä johtuu siitä, että Maahan virtaavista korkeamman taajuuden energioista on tullut hyvin voimakkaita, mikä pakottaa matalalla värähtelevän energian taskut, joita on jäljellä entisistä elämistä ja tästä elämästä, kulkemaan kehon läpi ulos, saaden monet teistä kokemaan tuon energian fyysisesti, tunnepuolella, mentaalisesti tai henkisesti.

Jotkut ovat traumaattisia vammoja, onnettomuuksia, kidutuksia, jotka ovat saattaneet johtaa kuolemaan tai tuskalliseen elämään. Jotkut ovat sairauksia, joita olette kantaneet elämien läpi, ja kun tuo energia puhdistuu, se vaikuttaa samaan kehoalueeseen. Puhdistuksiin liittyy usein entisiä kiinnikkeitä johonkin ihmiseen (rakastan sinua ikuisesti) tai tiettyihin paikkoihin, maihin ja uskomusjärjestelmiin. Vaatii energiaa integroida uusia ja korkeampia taajuuksia ja tehdä niitä muutoksia, joita vaaditaan fyysisessä kehossa, ja teille jää vähemmän energiaa, kuin mihin olette tottuneet.

Luottakaa, että kaikki mitä elämässänne tapahtuu tänä aikana, on osa matkaanne korkeampaan tietoisuustilaan. Jos olette tarpeeksi hereillä lukeaksenne näitä viestejä, niin voitte olla vakuuttunut, että korkeampi itsenne ohjaa prosessia ja vetää teille sen, mikä on tarpeellista. Ainoa tehtävänne on todeta aikomuksenne kehittyä ja puhdistaa vanha energia, ja sitten mennä pois tieltä. Ihmisiä on ohjelmoitu elämien ajan ”tekemään” – sanomaan tätä, tekemään tuota jne. saadakseen jotain tapahtumaan. Se on menneisyyttä. Olkaa omassa valossanne ja pelkästään sallikaa prosessi.

Älkää surko minkään menettämistä, vaikka se olisi ollut miten hyvää. Kaksinaisuuden, erillisyyden ja kahden voiman luomukset ovat ja ovat aina olleet epätodellisia, kuvitteellisia käsityksiä, joiden aineellista ulkomuotoa mikään ei pidä pysyvästi paikoillaan, vaikka ne näyttäisivät miten upeilta. Tämä ei merkitse, että nämä asiat eivät ilmesty uudelleen uudessa muodossa, koska kaikki aineellinen on käsitys jostain pysyvästä henkisestä todellisuudesta. Useimmat – eivät kaikki – ihmissilmät eivät vielä näe asioiden todellisuutta. Jos näkisitte jonkin puun todellisen ydinolemuksen, näkisitte tukivan kirkkaan muodon, korkealla värähtelevien valo-oksien/haarojen kera, jotka yhdistyvät kaikkiin puihin sen ympärillä.

Rauha on Jumalalaatu, ilmentymä kaiken ykseydestä, yhdessä. Rauha ei ole asia, joka voidaan neuvotella maiden johtajien välillä, jotka uskovat olevansa erillisiä, parempia tai oikeutettuja siihen, mitä toisella maalla on. Koska rauha on tietoisuustila, siitä täytyy tulla kollektiivin ensisijainen energia, ennen kuin todellinen rauha voi ilmentyä täysin maan päälle.

Rauhassa on kyse yksinkertaisesti heräämisestä todellisuuteen – että on vain yksi ja tuo yksi ilmentyy jokaisessa elävässä olennossa ja sen kautta. Kantakaa rauhaa mukananne, kun kuljette päivänne läpi, vaikka löytäisitte itsenne tilanteista, joissa että halua olla. Yrittäkää olla antamatta valtaa työpaikalle, suhteelle tai millekään tilanteelle, koska se vain antaa sille lisää energiaa.

Älkää uskoko opetuksia, jotka sanovat, että on rakkautta jäädä väkivaltaiseen suhteeseen tai tilanteeseen, joka vetää teitä jatkuvasti matalalla värähtelevään energiaan. Henkinen voimaantuminen sallii ihmisen poistua rakastavasti, horjumatta ja ilman syyllisyyttä mistä tahansa tilanteesta, joka sitoo hänet negatiiviseen energiaan tai pahoinpitelyyn. Teillä ei ole mitään velvollisuutta jäädä fyysisen, tunnepuolen tai mentaaliseen väkivallan tilanteisiin, ja sen tekeminen muilta tulevan paineen vuoksi on ihmisajattelua, joka ei heijasta itserakkautta tai kunnioitusta omaa jumaluuttanne kohtaan.

On kuitenkin erittäin tärkeä kuunnella omaa sisäistä opastusta ja intuitiota näissä tilanteissa. On aikoja, jolloin väkivaltaisessa tilanteessa oleminen voi olla ennen syntymää valittu kokemus, koska tuo ihminen tuntee henkisesti valmiutta puhdistaa sen ja siirtyä sen yli asiana, jota hän on raahannut mukanaan moniin elämiin. Myös sanottaessa tarpeellisia sanoja, jotka voivat kuulostaa kovilta, mutta ovat kieltä, johon muut voivat samaistua, muistakaa aina, että hekin ovat jumalaisia olentoja maan päällä oppimassa. Kun poistutte jostain negatiivisesta tilanteesta tällä tavalla, vihan ja kiukun sijasta, ette luo energiaa (karmaa), joka täytyy selvittää myöhemmin.

Monet teistä tuntevat surua. Surua vanhojen ja paremmalta näyttävien aikojen vuoksi, surua ystävän tai perheen menettämisestä kuoleman tai uskomusten erilaisuuden vuoksi. Surua siitä, mitä näette maailmassa. Suru on ihmistunne, joka johtuu uskomuksesta, että jotain todellista on menetetty. Mitään todellista ei koskaan menetetä tai voi menettää. Aineellinen maailma on käsitysten maailma. Suru tulee siitä uskomuksesta, että jokin käsitys on todellisuus.

Kolmannen ulottuvuuden tietoisuustila tulkitsee todellisuuden hyväksi tai pahaksi, väliaikaiseksi, vaaralliseksi, pelottavaksi tai hyväksi ja upeaksi. Aineelliset muodot muuttuvat aina ja häviävät, koska ne ovat mielen muodostamia kuvia takana olevasta todellisuudesta.

Kun yksilöt kehittyvät korkeampaan tietoisuustilaan, monet luomukset (hyvät ja huonot) häviävät heidän elämästään, koska energiaa joka on ylläpitänyt ne, ei enää ole. Tämä voi ilmentyä suhteen tai työpaikan loppumisena, joka ei ole enää harmoniassa, tai asuinpaikan vaihtumisena. Yrittäkää ymmärtää, että nämä eivät ole ”pahoja” asioita – ne ilmentävät pelkästään uuteen tietoisuustilaan siirtymistä. Muistakaa, että tietoisuus on muodon substanssi.

Tunnustakaa valo jokaisen ihmisen sisällä, vaikka se olisi vain piste. Ette tulleet niinkään kärsimään ja oppimaan kolmen ulottuvuuden kokemuksista (olette jo tehneet sen), vaan tuomaan kehittyneen tietoisuutenne valoa maailman kollektiiviin, joka on valmis heräämään.

Pitäkää valonne korkealla, rakkaat ystävät – sitä tulitte tekemään.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

SUORAAN SYDÄMESTÄ

http://luxonia.com/viestit/23-valerie-donner/10433-2582023-suoraan-sydaemest

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
25.8.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tarinoita uutiskirjeestä.

Rakas maajoukko, tässä on viimeisin viesti Apollolta:

”Tervehdys, olen Apollo. Olen läsnä sydämissänne. Siellä tarvitsette minua, ja siellä voin auttaa. Planeetalla on tällä hetkellä massiivisesti kaaosta ja hämmennystä, ja luotamme siihen, että te, maajoukkomme, seisotte vahvana ja vakaana valossa. Tarvitsemme teitä seisomaan totuudessa ja valossa kohtaamaan ne polariteetit, jotka taistelevat selviytymisensä puolesta. Kuten tiedätte, rakkaat ystävät, ne ovat jo menettäneet pelin, mutta ne aiheuttavat pelkoa ja valheita. Monia on kutsuttu ja harvat on valittu. Te olette noita valittuja. Emme lepää, ennen kuin ne on hajotettu ja tämä on ohi.

Olette osa Maan henkiinheräämisen valvojia. Pidätte energioita pimeiden voimien purkamiselle. Valonne on paljon voimakkaampi ja vahvempi, kuin mikään väärinohjattu ja väärinsijoitettu paha energia-ase. Valon voima luo, sekä tuhoaa sen, mikä ei ole valoa. Valo on uuden Maan kehityskaari, ja tämän vuoksi kaikki mikä on tuon kehityskaaren tiellä, poistetaan. Tämä tehdään aikomuksen, rakkauden ja korkeamman tietoisuuden avulla. Näin Luoja toimii.

Kiitos uutteruudestanne ja kovasta työstänne, maajoukko. Olette erinomainen ryhmä. Monia palkkioita tulee teille. Ennen kaikkea tulette takaisin yhteen galaktisena perheenä, ja olemme taas yhtä.”

Kirjoitan aikaisin tässä kuussa kaikkien niiden olosuhteiden vuoksi, joita planeetalla on tällä hetkellä. Tiedämme, miten sydäntä raastavia uutiset ovat olleet siitä, mitä Mauilla tapahtui, ja erityisesti Lahainassa. Lähetämme rakkautta, parannusta, rukouksia ja tukea kaikille, joita tämä tragedia koskettaa. Tämä on suuri sydämen avautuminen planeetalla. Maui on kauneuden, historian, levon ja uudistumisen paikka. Se on ollut ilon ja onnellisuuden paikka monille pitkän aikaa. Se on nyt tahrattu hurjilla energioilla, mukaan luettuna tulienergiat (ei välttämättä maastopalojen). Monet meistä ovat tehneet syviä meditointeja, rukouksia ja parannuksia Lahainan ja sen ihmisten hyväksi.

Tehdessäni tätä sisäistä työtä, minulle näytettiin kaunis temppeli Lahainan yläpuolella. Minulle on kerrottu, että se on uuden Lemurian ensimmäinen temppeli. Toivon, että voisin valokuvata sen, mitä näen ja mitä tuo temppeli tekee energeettisesti. Riittää kun sanotaan, että tämä temppeli työskentelee yhdessä tuon alueen kanssa tuomaan takaisin Lemurian. Kenties jotkut teistä voivat virittyä meditaatiossa tai selvänäköisesti tuohon temppeliin ja nähdä, mitä näen. Voimme laittaa kaikki Mauin ihmiset tuhon temppeliin parantumista varten, erityisesti Lahainasta olevat.

Osa tätä nousemista on kulkea tulen läpi, tai nousta tuhkasta kuin feenikslintu. Silloin kun jotain tällaista isoa tapahtuu, se ei ole koskaan yksittäinen tapahtuma. Siinä on kyse korkeammasta tarkoituksesta ja moniulotteisista energioista. Se on osa taivaan luomista maan päälle, vaikka se saattaa vaikuttaa päinvastaiselta.

Parhaan ymmärrykseni mukaan, jokainen ihminen joka kuoli, oli lemurialainen, ja heistä pidettiin rakastavasti huolta ja heitä kylvetettiin kauniissa väreissä parantumista varten. Heidän ympärillään on monia parantavia henkiolentoja – erikoistiiminä he auttavat tuomaan Lemurian esiin. Tämä oli kuin tulikaste heille ja kaikille, joita tapahtumat koskettivat. Kun he palaavat, he tulevat takaisin tuon Lahainan päällä olevan lemuralaisen temppelin kautta.

Opastukseni on ollut FOKUSOITUA UUTEEN. Siis miltä se näyttää? Siinä ei ole kyse vain sen uudelleenrakentamisesta, mitä menetettiin, vaan taajuuden nostamisesta ja sen historian puhdistamisesta, joka tarvitsee parantaa. Siinä on kyse luomisesta ja elämisestä korkeammassa tietoisuudesta uudessa Maassa. Ne rakkaat jotka lähtivät, avasivat energiat uudelle Lemurialle. Olemme heille velkaa paljon kiitollisuutta.

Jonkin aikaa olemme puhuneet siitä, että tämä elokuva jossa olemme eläneet, on tullut ummehtuneeksi. Useimmat meistä ovat tympääntyneet tähän show’hun, joka on jatkunut muutaman viime vuoden. Jotkut meistä eivät halua enää syödä edes popcornia, koska olemme kyllästyneet siihen. Osa uutta on, että täytyy olla uusi tuotanto, uusi show – suurin show maan päällä. Vanhasta on aika luopua ja tuoda sisään uudet hahmot, jotka valo on valinnut.

Olkaa vakuuttuneita, että tätä tapahtuu. Se on osa suurta heräämistä, koko maailman saadessa selville totuuden ja avatessa sydämensä. Tämä on uuden maailman tulevaisuus.

Lähetys Miralta 25.8.2023

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta, ja työskentelen kokoaikaisesti Maaneuvostossa.

Olemme äärimmäisen kiireisiä nyt, kuten voitte hyvin kuvitella. Autamme tähystäjinä, osana valotiimiä, niiden hyökkääjien vangitsemisessa, jotka tekivät pahoja tekoja hiljattain Mauilla. Moniin on olentoihin varauduttu, eivätkä he jää maan päälle. Se on osa suurta puhdistusta tuomaan sisään totuus ja valo. Pahuutta ei voi enää haudata tai työntää sivuun. Se on tuotava valoon kaikkien nähtäväksi. Planeetan täytyy ymmärtää totuus. Sen täytyy nähdä se kokonaan. Olemme hyvin pahoillamme niiden puolesta, jotka menettivät kaiken, myös henkensä tai rakkaita ihmisiä, ystäviä ja eläimiä. Yksi kysymys on, miten sellainen kauneus voi muuttua hautausmaaksi.

Me valomaailmoissa valvomme kaikkea, mitä tapahtuu nyt ja mikä tarvitsee parannusta ja puhdistusta. Ihmiset eivät voi enää edetä kuin strutsit pää haudattuna, kiinnittämättä huomiota siihen, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Peli on kiihtynyt, joten kaikkialla tapahtuu asioita, joita täytyy tarkkailla ja joihin kiinnittää huomiota, pystyäkseen väistämään sen, mitä edessä on. On monta sivushow’ta, jotka tuovat esiin näitä paljastuksia.

Ihmiset alkavat nähdä, että planeetalla on olentoja, joilla ei ole sydäntä eikä sielua. Jos heillä olisi sydän ja sielu, he eivät voisi koskaan vahingoittaa toista ihmistä. Siis näette, rakkaat ystävät, että rakkauden ja valon avulla puhdistamme Maan. Tämä on iso herääminen kaikille ihmisille. Ihmiset eivät enää seiso jähmettyneenä kuin patsaat, kun tiettyjä asioita tapahtuu. He astuvat täysin voiman ja valon olemukseensa. Pimeys puhdistetaan ja hajotetaan tällä tavalla. Se on ainoa tapa.

Ihmissydämet on aktivoitu kristusenergialla, joka ankkuroitiin 2000 vuotta sitten, jolloin Jeshua kulki maan päällä. Nämä energiat tuotiin ennen hänen saapumistaan ja ne ovat jatkuneet hänen lähtönsä jälkeen. Nyt nämä energiat aktivoidaan ja ankkuroidaan vielä täydemmin Maahan. Nämä energiat aktivoivat ja koskettavat niiden olentojen sydämiä, joilla on sielu. Alatte yllättyä siitä, miten monia olentoja maan päällä on elänyt ilman sielua. He ovat niitä, joilla on tyhjä katse ja jotka eivät tunnu reagoivan ihmistunteisiin, kuten kärsimys ja tuska. Löydätte lisää näistä olennoista, kun ne on poistettu planeetalta.

Rakkaat ystävät, teidän kohtalonne on kanssamme. Tulevaisuutenne on valo. Valo on uuden luomista. Se yhdistää korkeat taajuudet, tietoisuuden ja aikomukset uusia ja parannettuja versioita varten elämästä. Ette ole enää aineellisen maailman vankina, vaan lennätte viidennessä ulottuvuudessa ja korkeammalla palataksenne kotiin.

Ottakaa kaikki irti joka päivästä, älkääkä eksykö huoleen, hämmennykseen ja illuusioon, kun tämä vanha maailma hajoaa edessänne. Todellisuutenne on muuttunut, ja muutatte todellisuuttanne. Teidän on parasta muistaa tämä, koska olette uuden Maan kanssaluojia.

Jotkut teistä tuntevat ne kauniit kristusenergiat, joita nyt aktivoidaan ja ankkuroidaan Maahan, niin kuin 2000 vuotta sitten. Tunnette tämän rakkauden, ja koette totuuden, joka kulkee yhdessä rakkauden kanssa. Tämä on tuttu tunne, koska monet teistä olivat läsnä tuolloin ja vannoivat palaavansa saattamaan loppuun tämän työn.

Olen Mira, ja rakastan teitä koko sydämelläni, valomaailmojen ja galaktisen perheenne kaikkien sydämien kanssa.

Lopuksi

Olemme saaneet juuri ison herätyksen planeetalla. Sydämiä avautuu. Ihmiset kaivavat syvemmältä, koska he näkevät asiat selvemmin ja heillä on paljon kysymyksiä.

Valo on jo voittanut, ja tiedätte sen. Meidän täytyy pysyä yhteydessä ja auttaa toinen toisiamme nousemaan sen yläpuolelle, mitä tapahtuu, pysymään poissa pelosta ja fokusoitumaan uuteen. Lähde on kanssamme. Lemuria nousee taas. Tulemme yhteen ykseydessä, mikä on osa jumalaista suunnitelmaa.

Rakkauden ja kaikkien hyvien asioiden kera.

Valossa,

Valerie

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Norsujen ryhmätietoisuus

Norsujen ryhmätietoisuus

EK-blogi

Norsujen ryhmätietoisuus

Haastattelu Sharon Callahanin kautta. Kirjoittanut Sun Mi Kim. — Teksti on odottanut kääntämistään pitkään, koska se on piiitkä. Google Translate jeesasi, joten tässä se on. 😅 Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, sillä minulla on ollut tarve tehdä taidetta valkoisista eläimistä viime aikoina. Ehkä se on merkki siitä, että EK-blogin lukijat ovat valmiit tähän tietopläjäykseen, ja se osuu ja uppoaa. :o) Sydäntä kehiin nyt! Huimaa tekstiä eläinkunnasta, jälleen kerran. Vuosi vuoden jälkeen on niin suuri ilo ja kunnia kuulla tällaisia suuria sanoja, suurilta olennoilta, tällä kertaa tavallistakin suuremmalta.–L

Elefantteja pidetään suotuisina, usein ihailtuina ”lempeän valtavuutensa” vuoksi ja toisinaan ne ovat osana salametsästäjiä vastaan ​​suunnatuissa mielenosoitushuudoissa. Varsin harvoin elefantit kuitenkaan nähdään henkisinä olentoina. Vaikka useat meistä ovat pitäneet eläimiä käsivarren päässä, heräävä tietoisuutemme avaa nyt sydämemme syleilemään kaikkia eläviä olentoja sukulaisina, joita he ovat. — Ja norsut ovat yllättäen niitä, jotka muistuttavat ehkä eniten ihmisiä; ja siksi onkin sopivaa, että he aloittavat suoran vuoropuhelumme eläinkunnan kanssa.

Seuraava on haastattelu, joka on tehty Norsu-ryhmätietoisuuden kanssa lajienvälisen eläinkommunikoijan, Sharon Callahanin kautta.

Ensimmäisenä useista haastatteluista eri eläinryhmätietoisuuksien kanssa, tämä haastattelu käsittelee asioita, jotka ylittävät pintaa hipaisevan ymmärryksemme norsuista. Heidän elämänsä, vaikka se on myös arvokasta ainutlaatuisen luomisen ilmaisunsa vuoksi, sisältää syvemmän merkityksen meille ja maapallolle – merkityksen, jota harvat, jos ollenkaan, ovat epäilleet, mutta joka on nyt jaettu kaikkien kanssa.

K: Sanotaan, että ruumiimme on fyysiseksi tehty henki. Elefantin huomattavin piirre on sen valtava koko. Onko sillä mitään merkitystä oman, henkisen lähteenne, suhteen?

V: Meidän (norsut) kehomme ovat hyvin suuria ja hyvin silmiinpistäviä maan päällä. Kuitenkin yksi merkittävimmistä asioista meissä fyysisessä/hengellisessä mielessä on se, mitä ei voida nähdä. Luumme ja luurakennemme tekevät meistä täydellisiä soittimia, joiden kautta Luoja voi laulaa lauluaan maapallolle ja itse universumille. Koko luurakenteemme, luiden koostumus, niiden sijainti, kulma, jossa jalkamme kohtaavat Maan, palvelevat tämän ”musiikin” kapasiteettia. Saamme tietoa ja energiaa suoraan Lähteestä.

Tämä tieto ja energia saapuu kehoomme päämme kautta ja vähemmässä määrin selkärangan ja vartalon kautta. Tieto ja energia tulevat valon muodossa. Tämä valo on koodattu tiedolla. Kun se tulee meihin pään ja selän ja vartalon kautta, se ”käännetään” sen kulkiessä lävitsemme jalkapohjien kautta maahan. — Maa pystyy siten vastaanottamaan tiedon käännetyssä muodossaan. Kehomme toimivat mahtavina universaalin energian vastaanottajina ja johtimina. Kehomme säteilee myös energiaa ja tietoa ympäristöömme, eetteriin ja universumiin. Se on kaksisuuntainen prosessi, jossa koodaamme maapallon Lähteen tiedoilla, kuin myös vapautamme energiaa ja tietoa maasta takaisin Lähteeseen.

Jossain määrin kaikki elävät olennot tekevät tätä. Koska olemme niin suuria ja koska olemme luonnollisesti (maantieteellisesti) maan päällä, roolimme toiminnon suorittamisessa on suurempi. Me ”laulamme syvän nuotin” maan ytimeen. Tämä nuotti levitetään sitten koko Maan magneettiverkkoon, palautetaan meille ja palautetaan maailmankaikkeuteen. Maa vastaanottaa siis Luojan viestit ja Luoja vastaanottaa Maan viestit. Tämä prosessi on yhteistyöprosessi. Kaikki norsut osallistuvat kokonaisuuden toimintaan. Kun norsuja on yhä vähemmän, maapallo jää ilman energiaa ja tietoa.

K: Tämä on järkyttävää. Vaikka ihmiset keskustelevat siitä, kuinka heidän ruumiinsa juurruttavat energiat maahan ylösnousemusprosessin aikana, ajattelemme harvoin muiden lajien roolia. Voitko kertoa meille, millaista energiaa ja tietoa välitetään Maahan?

V: Ylösnouseminen on jatkuva heräämisprosessi, jossa olemme jatkuvana osa. Energiat ja informaatio, jonka tuomme kehoomme ja levitämme Maahan, ovat energiaa tähdistä, planeetoista ja jopa siitä, mitä luulette tyhjäksi tilaksi, ja itseltään Luojalta. Tähdillä ja planeetoilla, ja jopa tyhjällä avaruudella, on tietoisuus. Heidän tietoisuutensa on heräämässä kuten meidänkin. Heidän heräävän tietoisuutensa energiat ovat kuin ruokaa maapallolle. He ravitsevat häntä, täydentävät häntä. Samalla tavalla maapallo herää ja lähettää heränneen energiansa eettereihin. Kyseessä on siis kaksisuuntainen prosessi. Avaruudesta Maahan, Maasta kosmokseen. Kaikki on heräämässä.

K: Monet kulttuurit pitävät norsuja usein onnea tuovina, esimerkiksi norsujen näkemistä pidetään suotuisana. Voitko antaa meille jonkinlaisen käsityksen tämän alkuperästä?

V: Suuri kokomme ja vahvuutemme yhdistettynä herkkyyteemme ja lempeyteemme herättävät jotakin ihmisten sieluissa. Edustamme taivaan ja maan yhdistämistä, voimaa ja lempeyttä, mutta olemme paljon enemmän. Se on yksinkertaisesti voimamme ja toimintamme suurta aliarviointia. Näkymättömissä ulottuvuuksissa on sieluja, jotka asuvat valkoisissa elefanttikehoissa. Nämä kauniit olennot ruokkivat Maan eteeristä vastinetta. He vartioivat ja ohjaavat maapallon tahratonta konseptia. Heitä voidaan verrata olentoihin, joita ajattelette arkkienkeleiksi.

K: Joten on olemassa sellainen, kuin mystinen valkoinen norsu? Valkoista norsua, johon viittaat, kutsutaan valkoiseksi yksinkertaisesti siksi, että sen kasvoilta ja vartalolta puuttuu tietty pigmentti. Ei todellakaan valkoinen, kuten voisi luulla. Vaikuttaa ihmismäiseltä ja mahdottomaltakin etsiä erityistä voimaa tietyistä fyysisistä ominaisuuksista. Kaikilla elävillä olennoilla on mystisiä ominaisuuksia. Jokainen olento on mystinen olento.

K: Mikä on elefanttiyhteiskunnan matriarkaalisen rakenteen merkitys? Onko tällä hengellistä merkitystä?

V: Ihminen etsii aina syitä asioille katsomalla tieteellisen linssin läpi. Syytä useimpiin asioihin ei löydetä tällä tavalla. Tällaisen linssin lähestymistapa antaa vain osittaisen kuvan siitä, mitä etsitään. Tämän kaltaisessa tarkastelussa vähiten kiinnostava näkökohta on kaikki se, mikä löytyy. Energian näkökulmasta ja sen valossa, mitä toiminnastamme on jo keskusteltu, maapalloa palvelee parhaiten hoitava feminiininen energia. Maapallo tarvitsee kipeästi hoitoa. Näin on aina ollut, mutta ei koskaan sen enempää kuin nykyään. Elefantit (uros ja naaras) ”emättävät” maata energeettisen hoitonsa kautta.

Perheiden näkökulmasta olemme erittäin tasapainoisia. Kaikki on tasapainokysymys. Kun mies- ja naisenergiat ovat tasapainossa yksilössä tai yksilöiden ryhmässä, saavutetaan androgyynien tila, jossa kaikki energiat ovat käytettävissä korkeampaa tarkoitusta varten. Lajina norsut ovat feminiinisiä, kuullisia, tunnepitoisia ja hoitavia olentoja. Menneinä aikoina ihmisyhteiskunnat olivat matriarkaalisia. Monet pysyttelevät sellaisina tänään, ja useimmat palaavat tulevaisuudessa; jos tulevaisuus tulee. Uusi aika, johon astumme, on ”Äidin paluun aika”. Ihmiskunnan feminiinisen, hoitavan puolen paluu, pelastaa maapallon ja sen olennot tuholta.

K: Kummallista kyllä, norsut näyttävät kärsivän samoista ikään liittyvistä sairauksista kuin ihmiset – kuten niveltulehdus ja sydänsairaudet – mutta elämäntapanne eroavat suuresti meistä. Voitko selittää miksi näin on?

V: Elämäntyylimme eivät eroa niin paljon teistä. Kaikista elävistä olentoista olemme ehkä eniten sinun kaltaisiasi älykkyyden, fyysisen ja emotionaalisen koostumuksen suhteen. Meillä on erittäin suuret aivot ja olemme erittäin älykkäitä. Kasvumme kypsyyteen ja elinikämme ovat täsmälleen samanlaisia ​​kuin teidän. Elämme 70-vuotiaiksi, ja ylikin, ellemme ole alttiita sairauksille, stressille tai hyväksikäytölle. Muinaisessa menneisyydessä elimme kaksisataa vuotta tai enemmän, kuten ihmisetkin. Elämme yhteiskunnissa aivan kuten ihmisyhteiskunnat. Koemme samoja tunteita kuin ihmiset. Iloitsemme poikamme syntymästä, joita imetämme kahdesta rinnasta etujalkojen välissä – samassa paikassa kuin naispuolisten ihmisten ja kädellisten rinnat. Puolustamme tarvittaessa nuoriamme, sukulaisiamme ja ystäviämme kuolemaan asti. Surumme lasten, sukulaisten ja ystävien vuoksi heidän menehtyessään ja hautaamme heidät hellästi ja juhlallisesti. Itkemme suolakyyneleitä, jonka ihmiset jakavat kanssamme; ei mikään muu laji. Olemme kasvinsyöjiä, kuten ihmiset luonnollisessa tilassaan. Olemme alttiina samalle emotionaaliselle, henkiselle ja fyysiselle stressille kuin ihmiset, ja siksi meillä on samanlainen epätasapaino.

K: Voitko kertoa meille syyn, miksi sekä sinun, että meidän lajillamme on lyhentynyt elinikä? Tapahtuuko tämä ilmiö kaikille lajeille?

V: Elinikä lyhenee, kun ihmiset luovat negatiivisia ajatusmuotoja. Menneinä aikoina… Esihistorian aikoina (Atlantis, Lemuria) kaikki oli vähemmän fyysistä ja enemmän henkistä. Kun aine ja elävä tietoisuus saivat kiinteämpiä muotoja, myös ajatukset alkoivat jähmettyä ”uskon malleiksi”. Nämä uskomusmallit luovat kaiken, mikä on: kehomme, sairautemme, eliniän ja kaiken muun fyysisen aineen. Useimmat uskovat eliniän ja laadun lyhenemisen johtuvan saasteista, sairauksista, vammoista, (eläimille) elinympäristöjen tuhoutumisesta jne. Kaikki nämä kuitenkin syntyvät ajatuksista.

Esimerkiksi kysymys elinympäristöjen tuhoutumisesta syntyy ihmisten ahneudesta; ajatus siitä, että ihmiset tarvitsevat resursseja tuhoutuneilla alueilla. Tämä kaikki extrapoloituu niukkuuden perusajatuksesta; tunne, että Jumala ei elättäisi, tai että ei ole tarpeeksi tätä tai tuota. Tunteet syntyvät myös ajatuksista. Meillä on ajatus jostakin, ja sitten syntyy tunne reaktiona ajatukseen, ja niin edelleen ja edelleen. Kaikki ilmeinen todellisuus luodaan ajatuksen kautta.

K: Sharon mainitsi kerran, että eläintarhat eivät olleet varteenotettava vaihtoehto eläinlajien suojelemiseen, koska eläimet sopeutuvat vankeuteen eivätkä näytä yhtään villeiltä. Elefanttien määrä kuitenkin vähenee hälyttävää vauhtia. Mitä muita vaihtoehtoja ihmisillä on yrittää auttaa heitä?

V: Jotkut yksittäiset norsusielut päättävät ennen inkarnoitumista uhrata itsensä suuremman hyvän puolesta, lähestymällä ihmisiä antaen vangita heidät eläintarhaan tai he syntyvät vankeuteen. Nämä yksilöt ovat lähettiläitä, jotka yrittävät kiinnittää huomion villiveljiensä ja sisartensa ahdinkoon. Asia jää huomaamatta, jos luonnossa olevista norsuista ja niiden luonnollisista elinympäristöistä ei huolehdita.

Luonnonalueet on yksinkertaisesti säilytettävä elefanttien selviytymistä varten, kuten luonnonalueet on säilytettävä kaikille muille eläville lajeille. Monia lajeja pakotetaan maapallolta pois tuhoamalla, ennen kuin ihmisen herkkyys kehittyy tasolle, jolla he ymmärtävät niiden syvällisemmän merkityksensä sekä pyhän tehtävänsä. Todella surullinen inhimillinen puute.

Kun eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, ne eivät tietenkään lakkaa olemasta. Heidän sielunsa yksinkertaisesti turvautuu valon maailmoihin, joista he tulivat. Jokaista eläinlajia vaalitaan suuresti ja enkelit ja valo-olennot valvovat niitä. Jos ihmisten tietämättömyys ja ylimielisyys aiheuttavat heidän kuolemansa, sieluryhmä viedään säilytettäväksi. Se on eräänlainen eetterissä oleva arkki. — Ihmiset eivät saa ymmärtää tätä väärin ja pitää sitä jonakin tekosyynä oikeuttaa lajien tuhoamisen. Jokainen laji sijoitetaan maan päälle oikeaan aikaan suorittamaan pyhää ja oikea-aikaista tehtävää. Näin sijoitetun lajin pyyhkiminen pois on siirtymistä kohti oman lajinne tuhoamista. Se on vain ajan kysymys. Meidän on katsottava toisiimme pyhinä olentoina, joilla on pyhä tehtävä suoritettavana, pyhine ajoituksineen.

K: Tämä on melko synkkä kuva ihmiskunnasta, jonka olet tähän mennessä heijastanut meille – ja luultavasti oikeutetusti. Olemmeko todella syöksymässä sukupuuttoon ja otammeko kaikki muut lajit mukaan? Onko toivoa vielä? Onko meillä tai voimmeko tehdä muutoksia, jotka tarjoavat onnellisemman lopputuloksen meille kaikille?

V: Aina on toivoa, mutta se ei näytä hyvältä. Jopa tiedemiehenne ennustavat, että meillä voi olla alle 10 vuotta. Olemme käännepisteessä, tai jo sen ohi. Ihmisen tietoisuuden massiivinen herääminen täytyy tapahtua tarvittavan muutoksen luomiseksi… Ihmeen. Ihmiset ovat huijanneet itseään uskomalla, että kaikki tulee olemaan hyvin, tai että tiede keksii vastauksia.

Tiede ei sitä tee. Tiede syntyy ajatuksista, joista jouduimme alun perin koko sotkuun. Ratkaisun, ihmeen on tultava ihmiskunnan sydämestä. Sinun täytyy menettää mielesi ja antaa tietoisuutesi asettua sydämeesi. Sydän on todellisen viisauden istuin. Tämä vuosi (2001) on sydämen aikakausi. Teidän täytyy nousta sen aikakauden oppitunnille, johon nyt astumme. Nyt tarvitaan suurta rakkautta kaikkia luotuja ja luomakuntaa kohtaan. Olemme menneet liian pitkälle, yli pisteen, jossa asiat ratkaistaan, tai niitä viivästytetään logiikan avulla.

K: Ottaen huomioon, että norsun luonnollinen elinympäristö on Aasian ja Afrikan erämaissa, kaukana maailman vilinästä, jota useimmat meistä elävät, kuinka voimme syventää suhdettamme näihin olentoihin?

V: Kääntymällä sisäänpäin. Villiys on myös teidän kotinne. Istukaa hiljaa puutarhassa tai huoneessanne. Päästäkää irti mielestä ja avatkaa sydämenne…. Me olemme siellä. Olemme molemmat valmiita ja halukkaita kommunikoimaan kanssanne. Esittäkää kysymys, me vastaamme. Katsokaa silmiimme. Teidän ei ole tarpeen olla kanssamme tehdäksenne näin.

Kysy sisältä päin. Näe sielumme. Palaa sydämesi sydämeen. Palaa villiin… villiin sydämeen. Et vain opi veljeltäsi ja sisareltasi, vaan paljastat esiin kadonneen minäsi. Sen Itsen, jolla on laulu laulettavana maapallolle. Laula laulusi. Me liitymme joukkoosi. Itkemme ja itkemme myös. Toistemme kanssa itkien yhdessä, maan ja sen olentojen kanssa, ajatuksemme pysähtyvät, sydämemme avautuvat ja ihme tapahtuu.

23.8.2023 Sekavat ja sekalaiset energiat

Heräilin itse yöllä 23.-24.8. oikean korvan kipuiluihin ja aamulla nieleminenkin aristi oikealta puolelta. Ei, tämä ei ole flunssamaista oireilua.. Otin homeopaattisia (Aconitum ja Silicea) ja myöhemmin myös särkylääke. Kipu-tuntemukset alkoikin pian helpottaa. -Katri-

*

Päivi Kaskimäki

Kirjoitus fb:
Onko vähän tyhjä olo? Nyt on kyllä sellaiset energyt ilmoilla että pitää kirjoittaa muutama sana tunnelmista ja kysyä että mitenkä te olette kokeneet kuluneet päivät?
Taustalla voimallinen tietoisuutta avaava Keltaisen Soturin aaltojakso jonka haastevoimana Valkoinen Maailmojen Sillanrakentaja, näkyvän ja näkymättömän yhdistäjä. Elämän ja kuoleman rajan ylittäminen tai sen lävitse liukuminen…ajattoman ajan kokemuksiin ja rinnakkaistodellisuuksiin.
Käynnissä on minun ymmärryksen mukaan todella vahva tietoisuuden laajentuminen ja uudelle värähtelytaajuudelle siirtyminen.
21.8. Keltainen Yliääni Aurinko KIN 200, Keltaisen Soturin aaltojaksossa ja Keltaisessa Linnassa!
Todella voimallinen energian ulostulon päivä koko tältä kalenteri kierrokselta. Ja samaan aikaan erittäin voimallisia auringonpurkausten tai auringon välittämien valodatapakettien vastaanottamista täällä Maa planeetalla.
Kokemuksia näistä energioista:
Hidasta, hyytelömäisen laahaavaa ja pysähtynyttä.
Erikoisen oloiset energiat yleisesti, ma – ti. Ke vähän parempi.
Kehon oireet ja kipuilujen korostuminen, tykyttelyjä ja sykkeen nousua. Vointi on ollut outo ja energia ei tunnu virtaavan normaalisti.
Oudot unet. Väsymys ja nukkumisvaikeudet.
Pilvipäisyyttä, sekavuutta ja outoa käyttäytymistä itsessä tai ympäristössä.
Mielenterveys ongelmia, jopa psykoosi, kun tietoisuus kanava pamahtaa auki liian nopeasti ja maadoitus häviää.
Koordinaatio ei toimi, tavarat tippuilee käsistä, törmäilyä ja sähläystä.
Yleistä sekoilua ja erikoista sählinkiä.
Netti ja känny yhteydet lagailee ja pimahtelee, sammuu, menee rikki.
Melankoliaa, surumielisyyttä, onttoutta ja tyhjyyttä. Saamattomuus, keskittymiskyvyttömyys ja sekavat mielentilat. Kaikki tuntuu turhalta tai merkityksettömältä.
Paras apu näyttää olevan maadoittuminen, ulkona oleminen ja raikkaassa ilmassa hengittely. Luonnon kanssa puuhastelu tai nurmikolla makailu. Rauhassa, hitaasti ja yksi asia kerrallaan.
Tässäpä muutamia kokemuksia joita olen kuullut useammalta ihmiseltä tai kokenut itse.
Todelliset ylösnousemus koodaukset käynnissä, ellei jopa kirkastusjuhlat. Fyysinen muuttaa värähtelyään korkeammin värähteleväksi. Aistit herkistyvät ja tietoisuus avautuu. Uusi dna kerros avautuu käyttöösi. Ei ihme jos vähän ”kanittaa” ennen kuin uusi tulee tutuksi ja jouhevaksi.
Miten sinä olet kokenut tämän ajan tunnelmat?
Onhan siellä varmasti myös ihania ja autuaallisiakin tapahtumia mukana:)
***
Myös Rakkauden kanavan Piritta Pinola puhuu tämän hetken kummista energioista:

MATRIISINARRATIIVIT, SIELUOPASTUS JA SOSIAALINEN RESONOINTI

http://luxonia.com/viestit/129-jelelle-awen/10430-2382023-matriisinarratiivit-sieluopastus-ja-sosiaalinen-resonointi

Kirjoittanut Jelelle Awen (soulfullheartblog.com)
23.8.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Matriisinarratiivien uutta työntöä ja tarve sieluopastukseen ja sosiaaliseen resonointiin

Matriisin intensiivisyys lisääntyy, ja on voimistunutta painetta ”suuri nollaus” -agendojen näkyvämpään toteuttamiseen. Valtavirtamediassa on uutta koronavirus- ja rokotusnarratiivien työntöä, mahdollisten tulevien sulkutilojen, matkustusrajoitusten, maskinkäytön kera … ja rokotuskampanjoita, jotka lupaavat tarttua ”uuteen ja viimeisimpään” tappavaan varianttiin jne.

Henkilökohtaista erottelukykyä ja intuitiota tarvitaan jatkuvasti tämän ylösnousemusvaiheemme aikana. Jokaisen valinnan täytyy olla maadoittunut sielusi korkeimpaan opastukseen, yrittäen olla alistumatta ja noudattamatta 3D:n sosiaalisia paineita ja pelko-ohjelmia/ehdollistamista, erityisesti kun se liittyy jonkinkin, mitä 3D-auktoriteetit suosittelevat.

Viimeisin maastopalokierros on myös räikeämpää ja traagisempaa agendan työntämistä. Nämä palot, erityisesti Mauilla, tuntuvat todellakin kaikelta muulta kuin luonnollisilta – paremminkin hyvin laskelmoiduilta energia-aseilta, joita käytetään tiettyihin maantieteellisiin paikkoihin (joilla on usein energiajuuret/verkot Lemuriassa), joista suunnitellaan lopulta tulevan 15 minuutin älykaupunkeja. Lopulta tulee rajoituksia siihen, mitä syömme, miten asumme, miten matkustamme, mitä puemme päälle, mihin menemme, miten käyttäydymme sosiaalisessa mediassa, miten jaamme, myös henkilökohtaisiin ajatuksiimme … kaikki tämä on osa suurempaa agendaa. Tämä ei ole kätkettyä tai minkäänlaista teoriaa, vaan sitä jaetaan kaikissa heidän tapaamisissaan, eri kirjoissa joita he ovat kirjoittaneet ja myös virallisilla nettisivuilla. Voin jakaa lähteitä kanssasi, jos lähetät minulle henkilökohtaisen viestin.

Kaikki se esitetään ihmiskunnan ja planeetan hyvänä. Jollain esittämistasolla se voi tuntua jopa hyväksyttävältä tai rationaaliselta oudolla tavalla. Kuitenkin nähtynä ja tunnettuna korkeammasta perspektiivistä ja sydämen erottelukyvyllä … kontrolli-, tyrannia- ja väestökatotekijät tulevat selvemmiksi.

Minua on opastettu, että pohjimmiltaan se KAIKKI on osa pyhää vaihetta meillä, myös tämä ajankohtainen ja jatkuva pimeys, miten ikinä se ilmentyykin. Monia sieluoppitunteja opitaan näiden tulikokeiden avulla, ja monia sieluja herää, jotka eivät ole heränneet monissa matriisitodellisuuden elämissä Atlantiksen ja Lemurian romahtamisen jälkeen. Jakautuminen jota tapahtuu sielun sisällä ja sosiaalisissa suhteissa, on välttämätön siirtymiseksi lopulta korkeammalle aikajanalle.

Tunnen edelleen, että TÄMÄ on se elämä, jossa tämä matriisi ja kaapattu todellisuus romahtaa, ja sen vuoksi hyvin monet meistä ovat tiennäyttäjinä/tähtisiemeniä/Magdaleenoina tällä nyt. Kuitenkin tuo romahdus on myös sotkuinen vaihe meille kaikille, mahdollisesti menetetään myös paljon ihmishenkiä. Uudestisyntymä voit tapahtua vain, jos on tapahtunut kuolema ja menetys – se on luonnollinen elämänkierto, johon voimme antautua.

Sielutasolla jokainen sielu valitsee tapansa ja keinonsa kokea kehossa oleminen tässä ylösnousemusvaiheessa. Jokainen sielu esittää osaansa ja rooliaan, myös sitä jonka voisimme nähdä synkkänä roolina. Myös narratiivien noudattaminen tai seuraaminen on tuon sielun pyhä valinta. Yritys pelastaa joku, vakuuttaa joku synkemmästä agendasta, väitellä ja puolustaa sitä vastaan … ei tarjoa keinoa todelliseen rakkausvaihtoon, antautuneeseen keskittyneisyyteen sisällä, ja on tavallisesti joka tapauksessa turhaa. Voit tulla sen sijaan majakaksi niille, jotka ovat itse valmiita menemään tämän läpi.

Katson rakkauslähettilään perspektiivistä ja jatkan päivittäisessä elämässäni itseä rakastavien valintojen tekemistä, jotka liittyvät sosiaaliseen, fyysiseen, tunnepuolen ja henkiseen hyvinvointiini. Vastaan heille, jotka esittävät minulle täsmällisiä kysymyksiä, ovat uteliaita kuulemaan enemmän näistä matriisiagendoista ja haluavat myös kytkeytyä irti niistä omassa sielukentässään.

Tapojani navigoida tätä vaihetta on pysyä hyvin yhdistyneenä jumalaan tai korkeamman jumalaisen sieluaspektin opastukseen, jatkaa yhdistymistä sieluaspekteihin/osiin tunnekehossani/sielukentässäni tietoisella tavalla, olla sosiaalisesti vain HYVIN resonoivissa sieluperheyhteyksissä (mukaan luettuna pyhä liittoni Raphaelin kanssa), elää paikassa joka tarjoaa runsaasti luonnon resursseja, myös puhdasta lähdevettä, pysyä 3D-kontrolliverkkojen ulkopuolella mahdollisimman paljon, sanoa ”ei” rokotteille, ja poistaa jatkuvasti fyysisestä astiastani myrkkyjä paaston/uroterapia jne. avulla.

Tämä on hyvin herkkä ja hauras vaihe navigoida yhdessä. Jumalan sydämen myötätunto meitä kohtaan on hyvin voimakasta ja läsnä.

On valoa myös pimeydessä.

On rakkautta, joka on vahvempaa kuin pelko.

On sieluja, jotka resonoivat valintojesi kanssa, ja löydätte toisenne.

Jokainen meistä voi nousta, kuin feenikslintu tuhkasta.

Pääsy jumalaiseen kipinään sisälläsi sallii navigoida jatkuvasti tätä haastavaa aikaa.

Paljon, paljon rakkautta sinulle …

Jelelle Awen

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Sassy-kissa valottaa jälleensyntymisen mekaniikkaa

Mielestäni huikea ja avaava viesti jälleensyntymisestä, koska sekään ei ole ihan niin mustavalkoista, mitä ajattelemme siitä 🙂 Koska kaikki on mahdollista.. -K-

Lähde: elainkommunikointi.wordpress.com

Sassy-kissa valottaa jälleensyntymisen mekaniikkaa

Sassy-kissa valottaa jälleensyntymisen mekaniikkaa

Eläinkommunikoija Leta Worthington (Santa Fe) bloggaa 5.1.2015 Sassy-kissan ajatuksia jälleensyntymisestä. — Se on hotti aihe henkisissä piireissä ja vähän muissakin. Aina on joku, joka tuntee joskus olevansa kuin itse Napoleon — eikä se ole sattumaa. Sekään. (Mm. Lisa Gawlas on kuvaillut täsmälleen samoja asioita hieman eri sanoin omassa blogissaan, kuin mitä Sassy-kissa tässä alla.) Olemme menneisyyden vankeja – sekä ”hyvässä” että ”pahassa” ja teemme valintoja joka hetki. Kenties joskus opimme olemaan ”ihmisiksi”. Sassy-kissa avaa aihetta, muttei anna valmiita vastauksia. Meidän pitää hiffata asia ihan itse, omassa sydämessämme. –L.

Leta kirjoittaa:

Jos uskot reinkarnaatioon (jälleensyntymiseen), jatka lukemista. Ellet… no, tuskin seuraat tätä (netti)sivua muutenkaan. Eli jos reinkarnaatio on sinulle haastava aihe, saatat haluta jättää tämän artikkelin kokonaan väliin. Löysin tämän kissan selityksestä yhden hyvin kiehtovan aspektin jälleensyntymisestä. Ei mitään uutta sinänsä, mutta hänellä oli hyvin mielenkiintoinen tapa esittää asia. Ja viittaan sessioomme, sanasta sanaan, täydellä luvalla, joka on saatu Lisalta ja hänen kissaltaan Sassyltä. Minä olen ”L” ja Sassy on ”S”. Ja tässä tulee meidän kaunis Sassymme.

Virittäytyessäni Sassyyn hän tervehtii minua hyvin avoimesti, erittäin pehmeästi ja lämpimästi ja kehrää hieman. Hän on tiennyt odotella minua ja näyttää ymmärtävän, että meillä tulee olemaan tämä telepaattinen keskustelu. Edellisenä iltana, kirjatessani tätä arkistoihini tunsin hänen olemuksensa, joten olen varma, että hän “nappasi” sen ja tunsi minun energiani samaan aikaan. Mielenkiintoista kyllä, minulle tuli voimakas tuntemus/sana eilen katsellessani häntä. ”Nefertiti”, Egyptin Kuningatar. Joten, ennen kuin otin kontaktia tänä aamuna googlasin ”Nefertiti” ja luin hänestä hieman. Nefertiti ei ole tullut vastaani koskaan aikaisemmin ja hän on historiallinen hahmo joka ei koskaan käy mielessäni. Niinpä päätän aloittaa tästä ja kysyä Sassy-kissalta siitä. Ensin kuitenkin käytän muutaman minuutin hänen tervehtimiseensä, hänen ”silittämiseensä” eteerisesti (jolle hän oli hyvin avoin ja köyristi selkäänsä minulle) ja kerron hänelle miten kaunis hän on ja miten paljon odotan meidän yhteistä keskusteluamme.

Leta: Sassy, sinä olet niin ainutlaatuinen. Tiedätkö, että Lisa pyysi minua puhumaan kanssasi tänään. Ja ensin kaikkein tärkein: hän tahtoo sinun tietävän, että sinä olet paras ystävä mitä hänellä on koskaan ollut ja että hän rakastaa ja ihailee sinua. Ja hän todella tahtoo tavata kanssasi jälleen toisessa ulottuvuudessa kun te molemmat olette eläneet tämän nykyisen elämänne loppuun maanpäällä. (Tunsin välittömästi, että Sassy ymmärtää kaiken elämästä ja kuolemasta, kuoleman jälkeisestä elämästä, reinkarnaatiosta, jne. kaikista niistä nopeista tuntemuksesta, jotka sain jo ennen Nefertitiä. Näet ne alla. Läpi tulee joskus niin paljon ja niin nopeasti, että sitä kaikkea ei voi mitenkään kirjata alas heti sen tullessa, joten palaan siihen ja puhun siitä keskustelumme kuluessa, niin että voin ottaa sen avoimemmin esille ja hitaammin itse eläimen kanssa, mutta samalla saan sen myös kirjattua ylös.) Sassy, tiedätkö sinä kuinka erityinen sinä olet Lisalle? Voin kertoa, että ymmärrät kaiken, mitä sanon ja mitä hän tarkoittaa uudelleen kohtaamisella.

Sassy: Oi, kyllä. Olemme olleet yhdessä monia kertoja ja tulemme jälleen olemaan. Olen nauttinut olostani hänen kissanaan myös, useammin kuin kerran! Pidän todellakin kissana olemisesta, joten olen valinnut sen usein!

L: Mitä olet jo minulle väläytellytkin – hyvin nopeasti – ja jos ymmärrän oikein, niin sinä olet Nefertitin kissa ja että Lisa olisi ollut Nefertiti. Tämä vaikuttaisi minusta melko villiltä ja hullulta, mutta ymmärsinkö tämän asian sinulta oikein? Etenkin sen osan, että Lisa olisi ollut Nefertiti edellisessä elämässä?

S: (Virnistellen.) Kyllä, aivan oikein, rakkaani (todellakin, puhe tulee hyvin vanhalta, viisaalta sielulta tässä kohtaa ja se on feminiininen energia). Mutta asia ei ole niin kuin te ihmiset ajattelette – tämä reinkarnaatio juttu.

L: Oh! Voisitko ystävällisesti hieman valaista asiaa ja kertoa minulle mitä ajattelet ja tiedät tästä aiheesta? Kaikki näkemykset, mitä voit antaa, olisivat hieno juttu.

S: No, joskus se on totta, että siirrymme yhdestä yksilöllisestä persoonasta/kehosta toiseen yksilölliseen persoonaan/kehoon. Mutta on olemassa toinen reinkarnaatioaspekti, joka on aivan samoin olemassa. Se on arkkityyppiset tietoisuudet. Nämä tulevat tunnetuiksi suurten yksilöiden kautta, joilla on merkittävä asema tai vaikutus tietyssä kohdassa aikaa (hän vilauttaa minulle George Washingtonia tässä kohtaa, ettemme keskittyisi ainoastaan Nefertitiin). Nuo tietoisuuden tasot, jotka nämä erityiset yksilöt omaavat, jaotellaan paljon myöhemmin, ajan myötä, ”jaettaviksi” toisille, jotka syntyvät myöhemmin. Niinpä monet ovat ”perineet” (jälleensynnyttäneet) George Washingtonin arkkityyppisen viisauden, esimerkiksi, ilman että olisivat koskaan ollut itse tämä yksilö.

(Tässä kohtaa nauran täyttä kurkkua ääneen, koska Sassy sukelsi niin syvälliseen aiheeseen niin nopsaan, pyrkiessään parhaansa mukaan selittämään asian minulle.)

Hän jatkaa:

Mitä pidemmälle kuljetaan “ajassa”, yhä enemmän yksilöitä voi jakaa jonkun tietyn, erityisen yksilön jaotellun/paloitellun energian/viisauden/tietoisuuden. Ja nämä molemmat prosessit ovat olemassa samaan aikaan. Joten Lisa on voinut olla Joe Schmoe (vannon, että hän sanoi juuri niin) edellisessä elämässään tällä planeetalla, mutta hän on myös Nefertitin inkarnoitunut jälkeläinen, koska hän peri niin paljolti tämän yksilöllistä viisautta ja tietoisuutta.

L: No mutta minun täytyy sanoa, että kukaan ei ole koskaan selittänyt minulle jälleensyntymisen mahdollisuutta aivan tällä tavoin. Olen ollut tietoinen arkkityypeistä, mutta siitä, miten se voi liittyä edelliseen elämiin ja yksilöihin, siten kuin sinä sen kuvailet, käy täydellisesti järkeen ja on jotakin aivan uutta minun kirjoissani ja kansissani! Arvostan todella sitä, että jaat tämän kaiken kanssani.

S: Kyllä. Ja tämä on syy miksi monet ihmiset sanovat olleensa Napoleon. Tai Jeesus. Niinpä ihmiset ajattelevat, että he ovat hulluja. Mutteivät he ole. He ovat vain hyvin paljolti kosketuksissa niiden energian ja tietoisuuden säteiden kanssa, jotka juontuvat noista yksilöistä ja jotka on asetettu heihin tässä elinajassa.

L: Tämä siis toimisi täsmälleen samoin arkkityyppisten sielujen kohdalla, jotka omaavat ikuista pahuutta, kuten Adolf Hitlerin kohdalla esimerkiksi?

S: Ehdottomasti. Koska he ovat intentioissaan HYVIN voimakkaita ja usein enemmän tietoisia sen ilmentämisestä kuin edes kaikkein siunatuimmat hyväntekijät (hänen valitsemansa sana – luulen että hän tarkoittaa valonkantajia, hoivaajia; Äiti Teresa tuli mieleen hänen sanoessaan tämän).

L: Ymmärrän. Niinpä tämä koko ajatus pahasta omaa paljon enemmän voimaa maailmassamme tänä päivänä, koska se on niin voimakas energia, niin että se leviää hyvin nopeasti ”säteittensä” kautta, kuten asian ilmaiset, elämiin ja yksilöihin aikojen lävitse.

S: Aivan.

L: Voisin jatkaa tätä keskustelua kanssasi vaikka tuntikaupalla, Sassy, koska minusta olisi ihanaa kuulla mitä mieltä olet siitä, miten tämä trendi voitaisiin pyörtää ympäri, mutta luulen, että meidän pitää käydä läpi hieman asioita, joista Lisa pyysi minua puhumaan kanssasi. Sopiiko tämä sinulle tässä kohtaa?

(ote päättyy)

SUORAAN SYDÄMESTÄ

http://luxonia.com/viestit/23-valerie-donner/10415-3172023-suoraan-sydaemestae

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
31.7.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tarinoita uutiskirjeestä.

Rakas maajoukko, tässä on viimeisin viesti Apollolta:

”Iltahämärästä aamunkoittoon olen teidän kanssanne. Elämänne koettelemukset ja vastoinkäymiset ovat kohta loppu. Teillä on monia uusia tilaisuuksia lähellä. Rakastatte uusia vaihtoehtojanne. Olette nousseet aineellisen maailman yläpuolelle. Kolmannella ulottuvuudella ei ole enää kuristusotetta teistä. Olette kohta valmiita astumaan uusiin rooleihinne, tuleviin itseihinne.

Teidän täytyi unohtaa, kuka olitte ja kuka olette. Teidän täytyi poisoppia, mitä olitte oppineet, ja teidän täytyi oppia uudelleen oppitunteja, pitääksenne pintanne valonpitäjinä. Syvimmässä osassanne ette koskaan unohtaneet, kuka olitte. Piditte jalkanne maassa. Vaikka olette ehkä tunteneet olevanne kolmannen ulottuvuuden ohjelmoinnin rasittama, tiesitte sydämessänne, että jossain kohtaa teidät nostettaisiin.

Ravistatte pian irti kaiken, mikä on pidätellyt teitä siitä, kuka todella olette ja mitä tulitte tekemään tälle planeetalle. Ravistakaa se irti, rakkaat ystävät, sillä olen teidän kanssanne. Kristusenergiat on nyt täysin ankkuroitu planeettaan. Jotkut teistä ovat ehkä jo tunteneet planeetan kevyemmäksi. Kristus edustaa ehdotonta rakkautta ja totuutta. Se on nyt täällä. Kerron teille tämän kohottamaan sydäntänne ja valmistamaan teidät ilon ja onnellisuuden purkauksiin. Monia aktivointeja tapahtuu nyt, ja tunnette sen tulokset. Valmistautukaa!”

Lue uudestaan Apollon sanat ja talleta ne sydämeesi. Paljon on tapahtunut viime jakamiskertamme jälkeen. Haluamme teidän tietävän sen kaiken. Voimme kuitenkin paljastaa vain sen, mikä on sopivaa nykytilanteessa. Tämä on tiivistelmä viimeisestä tilaisuudesta kohottaa Maa. On ylösnousemusaika ja suuren heräämisen aika. Tässä muutama esimerkki siitä, miten ehkä koet sen, mistä puhumme:

Olet optimistinen tulevaisuudesta. Torjut pelon. Sinulla on uskoa Luojaan. Haluat katsoa vain sellaista, mikä on kohottavaa ja inspiroivaa. Annat muiden herätä omana aikanaan. Et pakota informaatiotasi tai energioitasi kenellekään. Elät elämääsi maan päällä rakastavana, tietoisena Kristusolentona, joka huokuu rakkautta. Kuljet suoraa polkua, joka on kapea. Tämä on selvästi suoraan asian ytimeen. Et enää tunne olevasi uhri. Voit tuntea hurmiota. Alat nähdä verhon taa ja oivaltaa, että elät kvanttitodellisuudessa.

Lineaarinen aika on lakannut olemasta, sillä kaikki on läsnäolevassa hetkessä. Koet aikavääristymiä, joissa asiat nopeutuvat ja ne hidastuvat, ja olet siinä keskellä. Tämä on oire vapautesi löytämisestä niin, että joka hetki kuuluu sinulle. Sitä ohjaavat energiat, joiden kanssa työskentelet. Olet erittäin herkkä ja tunnet tunteesi enemmän, kuin koskaan ennen, sekä muiden myriadeja tunteita. Luotat tulevaisuuteen. Saat selville kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää, koska kaikki on sisällä. Kuuntelet omaa sisäistä jumalaasi. Olet todella asiantuntija siinä, mitä tapahtuu, joten et luota siihen, mitä muut sanovat, ellei se resonoi oikeasti sydämessäsi. Huomaat, että elät rakkaudessa ja sinua opastetaan sillä tavalla. Olet intuitiivisempi kuin koskaan.

Ilmennät helposti kaiken, mitä tarvitset. Elät uudessa maailmassa, sinun maailmassasi, ja uudessa todellisuudessa. Asioista on tullut läpinäkyviä sinulle, joten voit lukea rivien välistä ja erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Rakkaus pitää sinut yhteydessä niihin, jotka merkitsevät elämässäsi eniten. Näet, että monilla on eri taajuus tai eri kutsumus ja se on heidän asiansa, jotta he voivat saada omat kokemuksensa. Tunnet olevasi voimakas ja tulet yhteen tiimiesi kanssa. Sinusta tulee aina vain innostuneempi ja onnellisempi.

Miltä se kuulostaa alkajaisiksi, maajoukko? Voit tehdä lisäyksiä tähän luetteloon, mutta yhteenvetona kaikesta: elämme uudessa maailmassa. Kun kuljemme näitä uusia askelia, huomaamme kuuntelevamme toisiamme syvemmin ja rakastavamme suuremmilla tavoilla, löytäen uusia tapoja palvella ja auttaa toisia ja nähdä, missä asioita tarvitsee korjata. Melkein kuin olisimme ottaneet silmälaput pois, ja voimme löytää ratkaisuja ongelmiin tavoilla, joita emme olleet aiemmin ajatelleet. Kenties meistä on tulossa vähemmän itsekeskeisiä, koska olemme puhdistaneet monia sisäisiä ongelmia, jotka tarvitsi parantaa? On melkein uuvuttavaa ajatella, miten paljon sisäistä työtä meidät on pakotettu tekemään muutamana viime vuotena.

Yksi joidenkin yleisimmistä tunteista on muistaa mestaruutensa. Jotkut ihmiset tuntevat tämän voimaantumisen ja oivaltavat, että he ovat suuria opettajia, jotka ovat olleet täällä maan päällä juuri tätä nyt-hetkeä varten. He alkavat tulla siksi, kuka he tulivat olemaan tänne maan päälle. Olette enemmän kuin tiennäyttäjiä. Olette paljastuvia jumalia ja jumalattaria. Loistonne ja kauneutenne on hämmästyttävää. Kenties ette edes näytä samalta itsellenne kuin ennen. Teistä ei luultavasti tunnu samalta kuin ennen, erityisesti koska olette käyneet läpi niin paljon. Valmistaudutte käyttämään kunnian kruunujanne.

Kun totumme ja sopeudumme tähän uuteen maailmaan, löydämme sen taikuuden ja ne ihmeet, jotka odottavat meitä. Unelmoi unelmiasi. Luota sisäiseen prosessiisi. Tunnusta menestyksesi ja ole kiitollinen kaikista niistä tilaisuuksista, joita olet luonut. Ole antelias ja jaa muiden kanssa. Ojenna auttava käsi, kun sitä tarvitaan. Elä siitä lähtökohdasta, että yltäkylläisyyttä on kaikille ja olemme kaikki yhtä.

Tietoisuutemme nostaminen

Iso työmme on nostaa tietoisuuttamme sekä planeetan tietoisuutta. Se on tehtävämme, erityisesti juuri nyt. Aloitamme nostamalla taajuuttamme. Taajuus on tietoisuutta. Tunnemme tuon värähtelyn muista ja tiedämme intuitiivisesti, tuntuuko meistä mukavalta heidän kanssaan vai ei.

Tässä on linkki Deepak Chopran nettisivulle nimeltään How to raise your emotional and spiritual Vibration (= miten nostetaan tunne- ja henkistä värähtelyä). Useimmat teistä luultavasti tekevät jo, mitä tässä artikkelissa suositellaan. Valollamme on suuri merkitys, ja siksi meidän täytyy jatkaa taajuutemme nostamista. Tämä vaikuttaa kaikkiin planeetalla.

Maajoukon Action-zoompuheluissa Luminan kanssa teemme valoaktivointeja, jotka vaikuttavat koko planeettaan sekä muualle. Ryhmämme tapaa nyt tunnin kerran viikossa, keskiviikkoisin klo 16 PDT. Katsomme, miten tämä ajoitus onnistuu. Olemme omistautunut ryhmä. Suositeltiin, että tapaamme viikoittain, koska niin paljon tapahtuu nyt. Seuraava Zoom-puhelumme on 9.8. Jos tunnet kutsun osallistua tähän planeettatyöhön, lähetä minulle sähköpostia Valeriedonner@protonmail.com.

Joitain teistä saattaa myös kiinnostaa artikkeli, joka postattiin 13.7.2023 eraoflight.com-sivustolle. Sen otsikko on: ”R’Kok: Lightworkers are the Least Powerless People on Earth” (= valotyöntekijät ovat vähiten voimattomia ihmisiä maan päällä).

Lähetys Miralta 31.7.2023

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Minulle on ilo puhua kanssanne tänään, sillä paljon on käsillä. Ylösnousemustoimintoja on nopeutettu. Olemme äärimmäisen kiireisiä Maaneuvostossa, sekä kaikkien niiden valoulottuvuuksissa olevien kanssa, jotka auttavat Maan ylösnousemuksessa. Otamme rohkeita, uusia askelia eteenpäin. Paljon tästä edistyksestä tapahtuu, koska saamme enemmän apua maajoukolta. Olette uranuurtajia, jotka vievät Maan viidenteen ulottuvuuteen ja korkeammalle. Tietoisuutenne nousee eksponentiaalisesti. Itse asiassa se tapahtuu niin nopeasti, että se on melkein kuin meteori, joka lentää taivaan poikki, eikä sitä voi ikuistaa.

Tietoisuutta ei voi valokuvata tai kirjoittaa kirjaan. Se on kvanttinen ja ylittää kovasti 3D-mielen ymmärryksen. Se mittaa enemmän henkistä evoluutiota, joka vie yksilön täyteen ymmärrykseen itsestään ja siitä, mistä luomisessa on kyse. Luominen on jatkuvaa, joten sen rinnalla muututte aina.

Aineellisessa maailmassa kolmannen ulottuvuuden tietoisuutta ilmaistaan käyttäytymistavoilla, tunteilla ja teoilla, jotka ovat tulosta ajatuksista, tunteista ja ohjelmoinnista, myriadien muiden tekijöiden ohella. Korkeamman tietoisuuden voi tuntea ja se voi näkyä valona jonkun silmissä, tai rakastavana tunteena jonkun lähellä, ystävällisyytenä, anteliaisuutena, kauneutena, taiteena, musiikkina, myötätuntona, korkeampina ajatuksina ja monina muina tekijöinä. Se on vapaa egosta ja sitä ilmaistaan sydämestä.

Havaitsette, että mitä enemmän tietoisuutenne nousee, sitä vähemmän alemman 3D-taajuuden kokemukset valtaavat tajuntanne. Tätä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Se on osa tietoisuuden nostamista ja sitä, että kiinnitätte huomiota ajatuksiinne, sanoihinne ja tekoihinne. Jokainen näistä asioista vaikuttaa taajuuteenne ja tietoisuuteenne. Kun sanotte tai teette jotain, mitä on vielä jäljellä aineellisesta maailmasta, että voi vain kuitata sitä sanoen: ”Ai, se on vain asia, jota ennen sanoin tai tein.” Ei! Opitte, että olette vastuussa kaikesta. Tästä syystä teidän kannattaa fokusoitua korkeampiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin. Teidän ei kannata panna tikkua ristiin ruokkimaan vanhaa maailmaa, sillä se ei palvele valoa.

Se palvelee valoa, missä fokusoidutte iloon ja tunnette sitä sydämessänne. Tämä on vinkkinne löytää tienne autuuteen ja elämiseen sillä tavalla.

Kiinnittäkää huomiota joka hetkeen. Toisinaan teistä saattaa tuntua, että päiväunelmoitte, koska olette kvanttikentässä jossain. Kenties olette toisessa universumissa tai toisessa ulottuvuudessa, koska monet teistä eivät asu tietoisesti aineellisessa maailmassa, vaikka olette fyysisesti läsnä siellä. Olen varma, että jotkut teistä tietävät, mistä puhun.

Jotkut teistä tuntevat niitä kauniita Kristusenergioita, joita nyt aktivoidaan ja ankkuroidaan Maahan niin, kuin 2000 vuotta sitten. Tunnette tämän rakkauden, ja koette totuuden, joka kulkee tuon rakkauden kanssa. Tämä on tuttu tunne, koska monet teistä olivat läsnä tuona aikana ja vannoivat tulevansa takaisin viimeistelemään tuon työn.

Siis miltä tuon työn viimeisteleminen näyttäisi? Kenties haluatte virittyä siihen ja saada tunteen siitä itsellenne? Se merkitsee, että olisitte kaikki uuden Maan todellisuudessa, eläen sydämestä, ollen mestaruudessa ja muistaen, kuka todellisuudessa olette ja mitä tulitte tekemään Maahan. Tulitte takaisin tulevaisuudesta muuttamaan tämän nyt-hetken, koska ette pitäneet siitä, mitä Maalle tapahtui. Näettekö nyt miksi, maajoukko? On tärkeää, että teette työnne, ja vakuutan teille, että se tuottaa jo tulosta.

Teitä rakastetaan, arvostetaan ja kunnioitetaan läsnäolostanne maan päällä tänä aikana. Se on vaikuttanut, ja se vaikuttaa vielä enemmän nyt. Tuntekaa lisäävänne ylösnousemusvauhtia ja seuraavanne sydäntä suuremmilla tavoilla, auttamaan tässä planeetan heräämisessä. Olemme kanssanne, ja kannustamme teitä eteenpäin, sillä teidän menestyksenne on meidän menestyksemme.

Olen Mira. Odotan innolla sitä, kun voimme olla kaikki yhdessä galaktisena perheenä ja ystävinä. Meillä on paljon odotettavaa. Teemme historiaa yhdessä, ja meillä on paljon juhlittavaa.

Lopuksi

Olemme nyt täysin suuressa heräämisessä ja ylösnousemuksessamme uuteen Maahan. Työmme on äärimmäisen tärkeää juuri nyt, joten meillä ei ole enää aikaa sekoilla. Ne tiimimme tulevat yhteen, joissa työskentelemme Maassa, sekä galaktiset.

Fokusoidu valoon, rakkauteen, parantumiseen ja siihen, miten voimme parhaiten palvella. Käytä joka tiaisuus tietoisuuden nostamiseen ja tee valintoja tuota tavoitetta kohti. Rukoile täydellistä elämää ja täydellistä terveyttä. Muista pyytää taikuutta ja ihmeitä, sillä ne ovat hyppysissämme.

Paljon rakkautta ja hyviä asioita!

Valossa,

Valerie

———–

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin – kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.